Pilttipiiri

Lapsiperheiden puolella

Pienestä tulee joskus isoa ja toisinpäin. Me uskomme pieniin tekoihin, jotta pienet voivat kasvaa rauhassa isoiksi. Erityisen tärkeää on yhdessä tekeminen.

Merkittävä osa työstä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi tehdään järjestöissä ja yhteisöissä vapaaehtoisvoimin.

Piltti on kulkenut suomalaisten lapsiperheiden rinnalla kohta 60 vuotta. Haluamme yhdessä suomalaisten kanssa tukea toimintaa, joka parantaa perheiden arkea.

Piltti on tukenut MLL:n valtakunnallista toimintaa jo vuodesta 2001. Vuonna 2010 Piltti jakoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahviloiden toimintaan 20 000 euroa. Työstämme parhaillaan jatkoa MLL:n kanssa, joten kannattaa olla kuulolla!

Katso Pilttipiiriläisten lähettämiä ideoita arjen helpottamiseksi täällä.

Etsimme kylämummeja ja -vaareja kautta Suomen!

Olisiko sinun isäsi, äitisi tai muu tuntemasi varttuneempi henkilö mielestäsi mainiota seuraa pienille lapsille? Vai tahtoisitko sinä toimia oman ”kyläsi” lasten kylämummina tai -vaarina? Lue lisää

Hyviä ideoita arkeen

Katso Pilttipiiriläisten lähettämiä ideoita arjen helpottamiseksi täällä.