Pilttipiiri

Usein kysyttyjä kysymyksiä valmistuksesta

Asiasanat: usein kysytyt kysymykset

1. Voinko syöttää tölkkiruokaa lapselleni lämmittämättä sitä?

Tölkkiruoat ovat valmista, kypsää ruokaa ja ne voidaan syöttää lämmittämättä. Ruoan maku kuitenkin paranee lämmityksessä ja varsinkin kylmänä vuodenaikana on miellyttävää syödä lämmitettyä ruokaa.

Jos olet säilyttänyt avattua tölkkiä jääkaapissa, se kannattaa aina lämmittää, ettei vauvan tule kylmä. Hedelmä- ja marjasoseita ei ole tarkoitettu lämmitettäviksi.


2. Voinko käyttää marja- ja hedelmäsoseita leivonnassa?

Lastenruokasoseet on tarkoitettu vauvan ensimmäiseksi ruoaksi. Niitä ei ole suunniteltu paistonkestäviksi.

Soseita voi käyttää avopiirakoissa, joissa ei ole valumisen vaaraa. Ne sopivat myös raikkaina ja vähäsokerisina täytekakun tai kääretortun täytteeksi tai jäätelön kastikkeeksi.


3. Miksi kerran lämmitettyä vauvanruokaa ei saa lämmittää uudelleen?

On tärkeää, että vauvan ruoka on mahdollisimman täysipainoista. Joka kerta, kun ruokaa lämmitetään, ruoasta häviää hiukan vitamiineja ja muita ravintoaineita. Mikäli ruokaa on syötetty suoraan tölkistä, sinne on päässyt lusikan mukana bakteereja ja syljen entsyymejä, jotka heikentävät ruoan rakennetta ja säilyvyyttä.

Jos vauva ei jaksa syödä koko tölkillistä kerrallaan, osa ruoasta kannattaa ottaa puhtaalla lusikalla erikseen lämmitettäväksi ja jättää loput jääkaappiin kansi suljettuna. Lihaa ja kasviksia sisältävät vauvanruoat säilyvät jääkaapissa avattuina kaksi vuorokautta.


4. Pelkään, että 7 kk ikäinen vauvani ei juo tarpeeksi maitoa. Voinko sekoittaa puurojauheet vauvan käyttämään maitoon?

Kaikki puurojauheet sisältävät maitoa, joten sekoitusneste on vesi. Maidosta lapsi saa kalsiumia ja monia muita ravintoaineita mutta turhan runsas maidon käyttö vie tilaa muulta ruoalta.

7 kk ikäinen lapsi tarvitsee äidinmaitoa, äidinmaidonkorviketta tai maitopohjaista velliä tai puuroa noin 6 - 8 dl vuorokaudessa. Kaikkiin korvikkeisiin ja puuroihin on lisätty vitamiineja ja kivennäisaineita.

Voit täydentää päivittäistä kalsiumin saantia myös lasten jogurteilla ja rahkalla, joita on 5 kk ikäryhmässä.


5. Missä Piltti lastenruoat valmistetaan?

Piltti lastenruokatölkit valmistetaan Suomessa Nestlén Turun tehtaalla.

Lue lisää valmistuksesta


6. Millaisia raaka-aineita lastenruoissa käytetään?

Piltti-purkkiruokien valmistus on tarkoin valvottua jo raaka-aineiden viljelystä ja kasvatuksesta alkaen. Jokainen raaka-aine-erä voidaan jäljittää pellolle tai navettaan.

Vaatimukset ovat tiukat: esimerkiksi torjunta-ainejäämien ja raskasmetallien enimmäispitoisuusrajat on asetettu niin alhaisiksi, että itse hedelmät ja vihannekset ostamalla moisiin lukuihin on lähes mahdotonta päästä.

Lue lisää raaka-aineista