Pilttipiiri

Vauvan ruokapäivä

Asiasanat: ravitsemussuositukset , aamiainen

syöminenMonipuolinen ruokavalio turvaa vauvan kasvun. Yli kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan annokset alkavat jo pikkuhiljaa muistuttaa perheen arkiruokaa. Silti alle vuoden vanhan vauvan lautasen sisältö vaatii edelleen erityistarkkailua.

Vauvalle ei voi vielä syöttää rajoituksetta lehmänmaitotuotteita, eikä lihaa tai kalaakaan pidä liikaa lisätä lapsen annokseen. Liian runsaasti proteiinia sisältävä ruoka voi rasittaa vauvan aineenvaihduntaa.

Terveellistä ruokaa saava vauva voi innostaa myös muun perheen tarkastamaan lautastensa sisällön oikeaoppiseksi. Tämä esimerkkipäivä on tarkoitettu 8 - 12 kuukauden ikäiselle lapselle.

Aamupala
Annos lastenpuuroa

Lounas
Peruna
1 dl vihanneksia
2 tl lihaa
1 tl rypsiöljyä

Välipala (ennen päiväunia)
Hedelmäsose
1/2 - 1 viipale leipää ja margariinia

Päivällinen
1 dl keitettyjä riisiä
1/2 dl sekavihanneksia
1 rkl lohta
1 tl rypsiöljyä

Iltapala
200 ml velliä

Lisäksi juomana äidinmaitoa ja vettä.

Ruoka-annoksista tulee yhteensä 16 grammaa proteiinia ja 650 kcal/ 2 730 kJ energiaa. Äidinmaito ei ole mukana ravinnonsaantiluvuissa.

Teksti: Piltti