Oikeanlaista rasvaa pienestä pitäen
Asiasanat: Ruoka , Ravitsemus , Vauva
Vuoden ikäisen lapsen energiankulutus painokiloa kohden on lähes kolme kertaa suurempi kuin aikuisella - ja vatsalaukku paljon pienempi. Energiapitoinen rasva onkin välttämätön osa pienen lapsen ravintoa.
Rasvaa tarvitaan energian tuottamisen lisäksi myös rasvaliukoisten vitamiinien ja välttämättömien rasvahappojen lähteenä. Rasvat vaikuttavat myös vastustuskykyyn, näköön, aivojen kehitykseen sekä mm. ihomme hyvinvointiin.
Rasvat jaetaan tyydyttyneisiin koviin rasvoihin sekä tyydyttymättömiin pehmeisiin rasvoihin. Kotimaisen STRIP-seurantatutkimuksen* mukaan tyydyttyneiden rasvojen osuus energiansaannista ei saisi olla enempää kuin 10 % energiasta kaikilla yli vuoden ikäisillä lapsilla ja aikuisilla.
Piltti-tuotteiden rasvakoostumus uudistettiin
Kaikkien Piltti-tuotteiden rasvakoostumus on muutettu STRIP-tutkimuksen innoittamana viimeisimpien ravitsemussuositusten mukaiseksi. Ne sisältävät nyt entistäkin enemmän terveellisiä rasvahappoja ja vähemmän tyydyttyneitä rasvoja.
Suuri osa Piltti-tuotteiden sisältämästä rasvasta tulee kasvirasvoista. Esimerkiksi yhdestä Iso Piltti Merimiespata -annoksesta saa jo kolmanneksen päivittäin suositeltavan kasviöljyn määrästä. Piltti-ateriat sisältävät myös Omega-3- ja Omega-6-rasvahappoja hyvässä tasapainossa.
* STRIP = SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjekti on tällä hetkellä johtava lasten ennaltaehkäisevän kardiologian tutkimus maailmassa. Projektin tavoitteena on puuttua valtimonkovettumataudin riskitekijöihin jo tutkittavien varhaislapsuudesta alkaen.
Teksti: Piltti