Maito on mainio juoma
Asiasanat: maito , proteiinit , aminohapot , kalsium
Maidon sisältämä proteiini on aminohappokoostumukseltaan yksi parhaista proteiinin lähteistä.
Alussa vauvan proteiinintarpeen riittää tyydyttämään äidinmaito, jossa on paljon vähemmän proteiineja kuin tavallisessa maidossa.
Tavalliseen maitoon totutellaan 10-12 kuukauden ikäisestä vähitellen. Sitä ennen laimentamattomat maidot ja maitovalmisteet sisältävät vauvan aineenvaihdunnan kannalta liikaa proteiineja ja suoloja.
Vauvanruokien ainesosana, esimerkiksi 5 kuukauden ikäisille tarkoitetuissa tuotteissa, maitoa on hyvin vähän. Se on myös laimennettua, ja täten sopivaa pienillekin vauvoille.
Muuten 10-12 kuukauden iästä varsinaisiin maitotuotteisiin totuttelu alkaa hapanmaitotuotteista ja esimerkiksi ruoanlaitossa käytettävästä maidosta.
Hapanmaidosta tehtyjä tuotteita, kuten jogurttia ja viiliä, voi antaa tämän ikäiselle vauvalle kuitenkin vasta pieninä makuannoksina. Esimerkiksi kokonainen viilipurkillinen on liikaa.
On myös hyvä varmistaa, että tuotteiden sokeripitoisuus on kohtuullinen.
Yli 1-vuotiaalle suositellaan juomaksi tavallista rasvatonta maitoa. Rasvaton tai vähärasvainen maito sisältää hyvälaatuista proteiinia, runsaasti kalsiumia ja vitamiineja, joten se on erinomainen ruoka-aine kaikenikäisille.
Suomalaisille maito on myös paras kalsiumin lähde, joten se kannattaa sisällyttää ruokavalioon.
Totuttelua pienin annoksin
Myös tavalliseen maitoon totuttelu kannattaa aloittaa pienistä annoksista. Ensin on hyvä vain lisätä pieniä makuannoksia ruokaan. Tilapäisesti lapsen suolisto voi oireilla hieman, mutta yleensä tilanne tasoittuu nopeasti.
Maitoon totutteluvaiheessa voi maitohappobakteerivalmisteesta olla hyötyä. Jos lapsi voi muuten hyvin, ei ole syytä huoleen. Jos ilmenee vesiripulia tai kipuja, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
Maitoallergiassa allergisen reaktion aiheuttavat maidon sisältämät proteiinit. Allergia ilmenee erilaisina iho-, suolisto- tai hengitystieoireina, jotka voivat ilmetä muutaman tunnin tai vasta päivienkin kuluttua.
Maitoallergiassa maitotuotteiden välttäminen on ainoa vaihtoehto. Lasten maitoallergia yleensä paranee iän myötä.
Pienillä lapsilla äärimmäisen harvinaisessa laktoosi-intoleranssissa oireita aiheuttaa laktoosi eli maitosokeri, joka ei imeydy elimistöön laktaasientsyymin puutteen tai vähyyden vuoksi.
Imeytymätön laktoosi aiheuttaa paksusuolessa käymistä, mistä aiheutuu turvotusta, ilmavaivoja, vatsakipuja ja ripulia.
Laktoosi-intoleranssi alkaa yleensä aikaisintaan kouluiässä, ja sitä esiintyy viidesosalla suomalaisista.
Lue lisää:
Teksti: Stiina Honkamaa
