Pilttipiiri

Lastenruokasuositukset nyt ja eilen

Asiasanat: Ruoka , Ravitsemus , Maito , Äidinmaito , Piltti

Lastenruokasuositukset ovat muuttuneet moneen otteeseen pitkin 1900-lukua. Nykyisin kiinnitetään huomiota erityisesti ravinnon oikeanlaisiin rasvoihin ja riittävän pitkään imetykseen.

Äidit ovat aina toimineet pienten pilttiensä parhaaksi, mutta kulloisenkin aikakauden käytäntöjen mukaisesti. Professori Olli Simell Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikalta naurahtaakin joidenkin vanhojen käytäntöjen huvittavan meitä nyt, mutta arvelee, että nykyiset suositukset voivat hyvinkin hymyilyttää muutamien vuosikymmenien kuluttua.

Esimerkiksi vielä 1960-luvulla uskottiin, ettei lapsi opi pureskelemaan, jos hän ei ala saada kiinteää ravintoa kolmen kuukauden iässä. 1970-luvulla imettämisen lopettaminen kolmen kuukauden jälkeen oli yleinen käytäntö, kun nykyisin suositellaan täysimetystä 6 kk:n ikäiseksi ja imettämisen jatkamista ainakin ensimmäiseen ikävuoteen asti.

Lehmänmaitoa ontoista sarvista

1800-luvulla perheitten valistajana toimi kansanrunouden kerääjä ja lääkäri Elias Lönnrot, jonka ohjeista monet pätevät vielä tänäkin päivänä. Hän oli ensimmäinen suomalainen rintaruokinnan puolesta puhunut lääkäri ja kiinnitti kansan huomion myös hygienian tärkeyteen ja kasvatukseen.

- Lapselle saatettiin antaa lehmänmaitoa ontoista sarvista, jotka olivat varsinaisia bakteeripesiä. Tuhannesta lapsesta jopa 500 kuoli joissakin pitäjissä, koska rintaruokinta oli jäänyt lyhyeksi tai puuttui kokonaan, kertoo Lönnrotia paljon tutkinut professori Kauko Kouvalainen. Ennen eläkkeelle siirtymistään Kouvalainen toimi Oulun yliopiston lastentautien professorina yli 20 vuotta.

Lönnrotin mukaan sarvesta syöttäminen oli syntiä ja kokonaan hyljättävä tapa, sillä ”imettämistä varten äiti on rinnat ja maitoa rintoihin saanut”. Piirilääkärinä hän oli ymmärtänyt rintaruokinnan ratkaisevaksi imeväisikäisten sairauksien ehkäisyssä ja ohjeisti, että lasta tulisi imettää yhden vuoden verran, muttei pitempään.

- Lönnrot myös varoitti syöttämästä lasta liikaa ja oli sitä mieltä, että sopusuhtainen lapsi on lihavaa terveempi. ”Purun” syöttäminen oli kansan parissa tavallista. Isoäiti saatettiin vähähampaisenakin panna pureskelemaan leipää, jota hän sitten antoi suustaan lapselle. Tapa säilyi pitkälle 1900-luvulle.

Riisitaudin hoidossa Lönnrot oli aivan oikeilla linjoilla jo vuonna 1839 suositellessaan taudin hoidoksi ”apotekeista” saatavaa kalanmaksarasvaa. Lönnrot korosti kasvisten ja marjojen tärkeyttä keripukin ehkäisyssä, vaikka C-vitamiini löydettiin vasta 1900-luvun puolella.

Riisitautia esiintyi paljon vielä 1920-luvullakin Arvo Ylpön aloittaessa lastenlääkärinä. Peräti 80 prosenttia suomalaislapsista sairasti tuohon aikaan D-vitamiinin puutteesta aiheutunutta riisitautia. Sittemmin D-vitamiinia alettiin jopa yliannostella, kun sitä annettiin tippoina ja ruiskutettiin vielä varoiksi piikillä takamukseen.

Avomaito aiheutti ripulia

Yleinen 1900-luvun alkuvuosikymmenien pienten lasten vitsaus oli ripuli. Kun professori Niilo Hallman tuli apulaislääkäriksi Lastenklinikalle 1940-luvulla, menossa oli suoranainen ripuliepidemia. Tauti oli todella yleinen vielä 1950-luvullakin, jolloin tuhat lasta vuodessa kuoli ripuliin. Nykyinen ripulikuolleisuus on nollasta viiteen lasta vuodessa.

- Vuoteen 1946 asti jyllännyt pienten lasten ripuli johtui todennäköisesti viruksesta, mutta suuri vaikutus oli myös tonkista myytävällä, pastöroimattomalla avomaidolla ja sen bakteereilla, kertoo Niilo Hallman, joka täytti viime kesänä kunnioitettavat 90 vuotta.

Hallman teetätti tutkimuksen, jossa kaupan maitoa seurattiin muutaman tunnin välein aamuseitsemästä lähtien. Jo kello kymmeneen mennessä bakteereita oli huomattavasti sallittua enemmän, saati silloin, kun maitoa vielä seuraavana päivänä kodeissa juotiin. Tuon tutkimuksen ansiosta alkoi maidon pastöroiminen ja pullottaminen. Ripulikuolleisuus laski dramaattisesti.

Ruokaa neljän tunnin välein

Kun Lastenklinikka valmistui 1944, erityisiä imettäjiä varten oli varattu oma huone. Töissä oli 5 - 6 imettäjänaista, joilta tuli paljon maitoa. Se meni jakoon tarvitseville.

- Sääntönä oli tuolloin ruokkia lasta neljän tunnin välein. Se koski niin rinta- kuin pulloruokintaa. Maitoa annettiin myös pääasiallisena ruokana pitkään ja suuria annoksia, joten raudanpuutosanemia oli yleistä. Joskus vastaanotolla näki vuoden ikäisiä lihavia ja pöhöttyneitä lapsia, joilla oli voimakas anemia. Maitoa oli helppo antaa eikä muuhun ruokaan siirrytty tarpeeksi aikaisin, Niilo Hallman muistelee.

1950-luvulla koettiin myös päinvastainen kausi, jolloin imettämistä pidettiin eläimellisenä. Onneksi muoti meni nopeasti ohi. Hallman painottaa, ettei mikään vastaa äidin rintaa.

Valmisruuat tulevat

Professori Hallman muistaa ensimmäisen valmiin lastenruuan tulleen Hollannista. Hän oli lausunnonantajana sitä mieltä, ettei lastenruokaa tarvitse tuoda ulkomailta, kun voimme tehdä tuoreempaa kotimaassa. Hallman toimikin johtavana neuvonantajana, kun Piltti- lastenruokia 1950-luvulla kehitettiin.

- Aluksi purkkiruoka saattoi aiheuttaa äideille huonoa omaatuntoa, mutta pian tarve ja mukavuus kohtasivat. Sitä mukaa kun yhteiskunta kehittyi, myös purkkiruokavalikoimat ja niiden käyttö lisääntyivät.

Valmiille lastenruuille alkoi olla tilausta, kun muutto kaupunkeihin lisääntyi ja naiset siirtyivät työelämään. Kasvava teollistuminen muutti perheiden elämänrytmiä ja lapsen syöttäminen haluttiin tehdä helpoksi.

Appelsiinimehua ja juuresraastetta

Vielä 1950-luvulla vauvoille saatettiin antaa ”raakamehua” C-vitamiinin saamisen varmistamiseksi jo kolmen, neljän viikon iässä.

- Ihminen selviää aika monesta asiasta. Tuolloin lapsille annettiin yleisesti appelsiinimehua pieninä annoksina jo kolmen viikon ikäisinä. Nykykäsityksen mukaan appelsiinimehun antamista ei tarvitse ajatellakaan eikä lapsi ole ylimääräisen C-vitamiinin tarpeessa. Vain D-vitamiini on tarpeen. Kolmen viikon ikäisen lapsen suolisto on ”viritetty” siten, että se saa rintamaitoa vielä pitkään, Olli Simell huomauttaa.

1960-luvulla pienet lapset saivat yleisesti sokeroitua vesi-maitoseosta, ja janojuomana oli sokeri- tai hunajavesi. Hedelmäraastetta annettiin kolmen viikon iässä ja juuresraastetta parin kuukauden iässä.

- Vitamiinit ja hivenaineet nousivat 1960-luvulla muodiksi, joten näin varhain annetut raasteet menevät sen ajan ylilyönnin piikkiin, Simell huomauttaa.

Kokomaidosta rasvattomaan

Neuvolalääkäri Holger Hultin jakoi pienten lasten vanhemmille suunnatuilla kirjoituksillaan neuvoja 1970-luvulla. Parin kuukauden ikäisen lapsen vanhemmille hän muistutti:

”Kokomaitoa tai kermaa ei pidä millään omatekoisella perustelulla ruveta antamaan tämän ikäiselle lapselle. Vasta yhdeksän kuukauden iässä tulee kokomaito ruokalistaan.”

Nykysuositusten mukaan rasvainen maito ei ole lapselle hyväksi missään kasvun vaiheessa. Neuvoloitten suosituksiin kuuluu tänä päivänä rasvaton maito, ja ruuan vähärasvaisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Olli Simell on vuodesta 1990 johtanut Turun yliopiston STRIP-tutkimusta, joka selvittää, miten sydän- ja verisuonitauteja voidaan ehkäistä ennalta vauvaikäisten perheille suunnatulla ravitsemusneuvonnalla.

- Tutkimuksessa on seurattu tuhatta lasta toistakymmentä vuotta, eli lapset ovat nyt 15 - 17-vuotiaita. Aikaisemmin uskottiin, että lapsen kasvu ja henkinen kehitys pysähtyvät ilman kovan rasvan saantia. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että hyvät rasvat, kuten tyydyttymätön juokseva rasva, takaavat aivan normaalin kehityksen. Koeryhmän paino, pituus ja henkinen kehitys ovat olleet normaaleja sekä rasva-arvot hyvät.

Tulos on vaikuttanut Suomessa myös purkkiruokien koostumukseen. Rasvojen terveellinen koostumus on otettu tuotannossa huomioon.

- Kovan rasvan määrä ravinnossa tulisi suurelta osin korvata kasviöljyillä. Lastenruokateollisuus on ottanut uusien rasvatutkimusten tulokset hyvin huomioon ja lisännyt esimerkiksi EPA- ja DHA-rasvahappojen saantia ruuasta.

Vaihtelevia imetyssuosituksia

1960- ja 1970-luvun taitteessa imettäminen koki aallonpohjan, kun vain noin 10 prosenttia lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaaksi asti. 1970-luvulla jo kolmen kuukauden imettämistä pidettiin riittävänä. Suositukset kulkevatkin laidasta laitaan. Vuonna 2001 WHO antoi suosituksen, jonka mukaan lasta tulisi täysimettää kuuden kuukauden ikään asti ja imetystä olisi hyvä jatkaa yksi- tai jopa kaksivuotiaaksi.

- Nykysuositukset Suomessa ovat WHO:n suositusten ja vanhojen suositusten välinen kompromissi. Nykykäsityksen mukaan kolmen kuukauden imetys on turhan lyhyt, ja nyt imetystä tuetaan voimakkaasti. Olisi hyvä, jos lapsi saisi rintaa ensimmäisen vuoden ajan, mutta länsimaiset äidit käyvät töissä ja ovat aktiivisia kodin ulkopuolella, joten liian tiukat vaatimukset aiheuttavat helposti itsesyytöksiä ja turhautumista. Imettämistä olisi hyvä jatkaa mahdollisuuksien mukaan puolesta vuodesta vuoteen, Olli Simell suosittaa.

Tutkimusten mukaan pitkään kestänyt rintaruokinta suojaa lasta muun muassa suoliston ärsytykseltä sekä allergioilta. Lapsen ruuansulatukselle on eduksi, että viljatuotteiden antamisen alkaessa rintaruokinta vielä jatkuisi.

- Suomen lastenlääkärien yhdistys suosittelee, että lisäruokinta aloitettaisiin neljän kuukauden tai ainakin puolen vuoden paikkeilla, sillä pelkkä rintamaito ei välttämättä riitä puolen vuoden jälkeen kasvun ylläpitämiseen.

- Lasta voi aluksi totutella erilaisiin neutraaleihin makuihin, kuten perunaan, banaaniin tai parsakaaliin. Hyvä etenemistapa on totuttaa vaikkapa yhteen uuteen makuun viikossa, Olli Simell ehdottaa.

Teksti: Liisa Joensuu