Pilttipiiri

Ahdin antimia

Asiasanat: kala , rasvat , allergia

kalastusKala sisältää paljon terveydelle hyödyllisiä ravintoaineita. Sitä onkin hyvä oppia syömään jo pienenä. Kala maistuu yleensä lapsillekin, kunhan siihen totutellaan vähitellen.

Kalan rasvassa on merkittäviä määriä sellaisia rasvahappoja, joilla on todettu olevan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta edullisia vaikutuksia, Sanna Talvia, ETM, ravitsemusasiantuntija Turun yliopistosta sanoo.

Kalan sisältämä rasva on parempaa kuin monet muut rasvat. Sillä on tärkeitä tehtäviä pienenkin lapsen ravinnossa.

Kalan omega-3-rasvahapot ovat monityydyttymättömiä, ja niitä tarvitaan elimistössä muun muassa hermoston kehitykseen ja toimintaan, näön tarkkuuden ylläpitoon sekä solukalvojen rakennusaineeksi.

- Lisäksi omega-3-rasvahapoilla on vaikutusta sydän- ja verisuoniterveyteen sekä elimistön immuunijärjestelmään, Talvia valottaa.

Kala sisältää myös paljon D-vitamiinia, joka vaikuttaa luuston kuntoon. Proteiinin lähteenä kala on mainio, ja siitä saa myös B12-vitamiinia ja seleeniä.

Kala maistuu pienillekin

Kalaa voi alkaa tarjota lapselle samassa iässä kuin muutakin lihaa, noin puolivuotiaana. Aluksi riittää teelusikallinen tai vähemmänkin. Alle vuoden ikäiselle sopiva annoskoko on 1-1,5 ruokalusikallista. Määrää voi vähitellen suurentaa lapsen kasvaessa.

- Kalaa on hyvä tarjota pienellekin 2-3 kertaa viikossa. Kun kalalajeja vaihdellaan, kalaan mahdollisesti kerääntyneet vierasaineet eivät haittaa, Talvia kertoo.

Lapsi tarvitsee 12-15 maistamiskertaa tottuakseen uuteen makuun. Jos kala ei heti maistu, vanhempien kannattaa tarjota kalaa lapselle uudestaan esimerkiksi silloin, kun sitä on tarjolla perheen yhteisillä aterioilla.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että uusien makujen kanssa kannattaa edetä lapsen omaan tahtiin. Kun lapsen ei ole pakko tykätä uudesta mausta, uteliaisuus usein voittaa.

- Asiasta ei tarvitse tehdä ”numeroa”. Perheessä voidaan kuitenkin sopia, että kaikkia ruokia on maistettava, ennen kuin voi sanoa, ettei sillä kertaa syö enempää. Kalan syömisen voi nähdä myös uuden oppimisen taitona, johon lasta kannustetaan ja josta häntä kehutaan, Talvia neuvoo.

Hän muistuttaa, että myös saman perheen lapset voivat olla synnynnäisesti erilaisia uuden ruoan maistamishalukkuuden ja ylipäänsä erilaisista ruoista pitämisen suhteen.

Toiset tarvitsevat paljon enemmän toistamiskertoja ja pitkäjänteistä treenaamista kuin toiset. Aina edes harjoittelulla ei päästä samoihin tuloksiin kaikkien kohdalla.

Paistettua, loimutettua tai savustettua kalaa kannattaa kokeilla tuttujen lisukkeiden, vaikkapa kasvisten tai pastan kera. Muikut ja silakat ovat jännittäviä sormiruokia.

Kala kannattaa kypsentää vähärasvaisesti ja jättää paistorasva pannulle. Mikäli on mahdollista, kala pitäisi valmistaa juuri ennen tarjoilua.

Kala-allergia paranee usein

kalojen rasvapitoisuudetKala-allergian oireet ovat samoja kuin muissakin ruoka-allergioissa: nuha, yskä, ihottuma, kutina, oksentaminen, löysät tai pahanhajuiset ulosteet, vatsakivut ja yleinen huonovointisuus.

Vaikein, mutta harvinainen allergian muoto on niin sanottu anafylaktinen reaktio, joka ilmenee esimerkiksi hengitysvaikeuksina. Reaktio on hengenvaarallinen ja vaatii ripeää hakeutumista lääkäriin.

Kun kala jää allergikolla pois ruokavaliosta, on syytä huolehtia etenkin riittävästä tyydyttymättömien rasvahappojen saannista. Silloin kannattaa käyttää kasviöljyjä, erityisesti rypsiöljyä ja siitä valmistettuja margariineja.

D-vitamiinivalmistetta on hyvä käyttää suositusten mukaisesti.

- Kalaöljyvalmisteen käyttöä voi myös miettiä. Nielaistavat kapselit eivät sovi pienille lapsille. Yleensä vain kalan rasvaa sisältävät valmisteet sopivat kala-allergisille, Talvia neuvoo.

Kala-allergian tai minkään muunkaan ruoka-aineallergian puhkeamisen estämiseksi ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa keinoja. Varmuuden vuoksi kalan syöntiä ei kannata välttää.

- Pienen kalamäärän, esimerkiksi alle teelusikallisen tarjoamisesta lapselle voi olla sietokyvyn kehittymisessä jopa hyötyä. Näin voi toimia, jos siitä seuraavat oireet eivät ole merkittäviä ja lasta selvästi haittaavia. Jos kalan syöminen on aiheuttanut merkittäviä oireita tai anafylaktisen reaktion, kalaa ei tietenkään tule tarjota.

Kala-allergia paranee useimmiten iän myötä.

- Lapsen kasvaessa on hyvä tarkistaa kalan sopivuus säännöllisin väliajoin, jotta välttämisruokavalio ei jää turhaan päälle, Talvia kehottaa.

Kalan syönnistä on siis lapselle paljon hyötyä, joten siihen kannattaa liittää positiivisia mielikuvia. Kalaan voi luontevasti yhdistää vaikka mukavaa puuhastelua.

Isän tai äidin kanssa voi lähteä kalaan jo pienestä pitäen. Oman ongen virittäminen mökillä on helppoa ja jännittävää puuhaa. Katiskaakin on hauska seurata. Mikäs maistuukaan sitten paremmalta, kuin itse ongittu saalis!

Tuoreen kalan tuntomerkit:

  • Raikas tuoksu
  • Kirkkaat, kosteat ja ulkonevat silmät
  • Kirkkaat värit
  • Kauttaaltaan hiukan kiiltävä, tasaisen ohuen suojaavan limakerroksen peitossa
  • Jäykkä ja kimmoisa liha, joka on lujasti kiinni selkärangassa
  • Kylkiruodot hyvin kiinni lihassa
  • Helakanpunaiset kidukset (verestetyn kalan kidukset vaalean-punaiset, jäähdytetyn harmaanpunaiset)

 

Lue lisää:

Kokeile kotona:

Kuvat: iStockphoto ja Pro Kala

Teksti: Stiina Honkamaa