Pilttipiiri

Ruokailun evoluutio

Asiasanat: Kirjoituskisa , lapsiperheen arki

Jokaisen täytyy syödä elääkseen. Jo yhdeksän ensimmäisen elinkuukauden aikana ruokailutottumukset ja -tavat vaihtelevat laidasta laitaan ja sekös äitiä naurattaa, ja itkettääkin. Kerrataanpa kuukausittain meidän pojan tarinaa.

Timi 0-1 kk: Kukaan ei kertonut, että imettäminen voi sattua niin paljon. Kukaan ei kertonut, että se kestää niin kauan kerrallaan. Kukaan ei kertonut, että se toistuu niin usein, ettei kipu edes ehdi kadota siinä välissä. Kukaan ei kertonut, että maitoa tulee niin paljon, liikaakin. Enkä uskonut, että just meidän kohdalla on se juniori, joka ei osaa syödä ihan niin kuin pitäisi. Siksi se varmaan söikin niin usein ja kauan, kun ei tajunnut oikeata taktiikkaa. Harjoitus onneksi teki mestarin.

Timi 1-2 kk: Ei muutosta. Paitsi, ettei se ruokailuväline kelvannut enää sellaisenaan, vaan tarvittiin kaikennäköisiä aputavaroita, jotka oli kiva etsiä ja asettaa aina yöllä hämärässä useita, ja taas useita kertoja. Vielä syötiin kumminkin missä vaan ja pullokin maistui. Välillä äiti sai siis mennä itkemään vessaan turhautuneisuuttaan, ja isi sai syöttää aamun varhaisina tunteina pumpattua maitoa.

Timi 2-3 kk: Apuvälineistä päästiin eroon, ja maito maistui pelkästään suoraan mammasta. Ja vain makuullaan. Eli kotoa ei liikuttu mihinkään. Hienoa aikaa. Onneksi ulkona oli kylmä. Kannatan talvivauvojen tekoa.

Timi 3-4 kk: Vähän takapakkia…syödään koko ajan. Ja paljon. Äiti odotti innolla, että päästään seuraaviin kuukausiin ja saadaan mukaan vähän muutakin ruokaa kuin se maito. Onneksi ulkona ei vieläkään ollut kovin kiva olla, vaikkakin muita ihmisiä olisi ihan kiva nähdä muuallakin kuin himassa ja mammakerhossa… missä sielläkään ei aina uskaltanut käydä, kun Timi ei syö sylissä. Päällimmäinen ajatus oli aina, että entä jos sille tulee siellä niin kova nälkä, ettei se rauhoitu eikä syö. Ja ratkaisu: no, ei me tänään jakseta mennä.

Timi 4-5 kk: Ne ekat ilmeet olivat huikeita. Aluksi luulin, ettei tästä perunan ja muun syömisestä tule yhtään mitään, mutta jätkähän rakastui lusikkaruokailuun. Bataatti rocks. Hedelmät ei niinkään. Tämä kuukausi oli yhtä rintapumpun pesua, kun nämä herkut meni aina äidinmaitoon sotkettuna.

Timi 5-6 kk: Se, mikä ei Timille maistu, täytyy olla todella pahaa. Kaikki menee. Äiti sai uuden suosikkiharrastuksen. Kävin aina tarkkailemassa vauvanruokapurkeista, mitä ne sisältävät, ja kävin ostamassa niitä aineksia. Tein niistä murulle soseita. Ja ne maistuivat. Maissia, bataattia, kanaa, perunaa, kesäkurpitsaa, naudanlihaa, kukkakaalia, lohta, parsakaalia, porkkanaa… Ihan huikeeta! Ja hedelmäsoseet ja muut naminamijutut menee purkista. Ja me liikutaan ihan minne vaan, kun rakas saa vatsansa täyteen muuallakin kuin kotona makkarissa. Tosin kyllä sielläkin edelleen useasti ruokaillaan. Mutta aurinkokin välillä pilkistää, ja lumimassat alkavat kadota.

Timi 6-7 kk: Alettiin kokeilla noita liharuokiakin purkista, ettei sitten mökillä tule tenkkapoo, kun ei olekaan äitin kokkauksia. Hyvin meni, niin kuin kaikki muutkin lusikoitavat tai kädestä syötävät mässyt. Mutta se maitoilu… Onneksi ei ole vielä hampaita, kun keksittiin, että maitoa saattaisi tulla enemmän, jos purisi kovempaa. Au. Ja sitten, kun ei millään jaksaisi rauhoittuakaan imemään, kun pitäisi tehdä niin paljon kaikkea. Argh. Ja sitten, jos joku puhuu tai kuuluu jotain muuta tai ollaan jossain, missä on jotain kiinnostavaa, niin keskittyminen herpaantuu siihen paikkaan. Tai jos sitä maitoa ei just nyt heti tule täysillä, niin sitten unohdetaan koko juttu. Mä en kestä.

Timi 7-8 kk: Mökillä. Kuuma. Paljon tekemistä. Ei syödä mitään. Niin just. Syödään sitten taas yöllä, ettei ole aamulla nälkä. Kotona harjoiteltiin loman jälkeen taas urakalla pääsemään siihen noin neljään purkilliseen per päivä. Kuumuus löi vasten kasvoja tässä yrityksessä. Mutta ei kai meille muillekaan maistu ruoka kuumalla. Onneksi vesi menee jo nokkamukista (tai ilman nokkaa), sillä kahden hampaan kanssa puoliväkisin yritetty maitoruokailu päiväsaikaan ei ole enää niin miellyttävää…

Timi 8-9 kk: Lihasoseet alkoivat taas maistua hyvin, ja päätettiin siirtyä isompien poikien purkkeihin. Ja kotitekoiseen ruokaan. Pastaa, riisiä, isompia palasia. Tämä ei ollutkaan niin mieleinen juttu. 5 kk-soseet menisivät ihan mukavasti, mutta jos vahingossa sattuu yrittämään jotain vähän monimakuisempaa tai paloja sisältävää sosetta, niin sen jälkeen ei kelpaa mikään muu kuin aprikoosirahka. Ei lihaa kiitos. Eikä äidin kokkauksetkaan enää niin hyvin maistu. Ilmeisesti alamme olla vaiheessa, että kaikki mitä syödään, pitäisi laittaa sinne suuhun itse. Sotkua ja muuta hankaluutta en viitsi miettiä. Tuloksenahan on kumminkin se, että poikanen syö ja juo vielä jonain päivänä kauniisti lautaselta ja lasista. Jonain päivänä.

Teksti: Emmi Kupari

Teksti: Emmi Kupari