Piltin kirjoituskisan parhaita
Pilttipiiri järjesti kesän 2010 aikana kirjoituskilpailun, jonka puitteissa saimme toimitukseen koko joukon elämänmakuisia tekstejä arkisista asioista lapsiperheissä. Kiitokset kaikille kirjoittaneille!
Julkaisemme parhaita tekstejä tällä sivulla. Toimitus valitsi teksteistä viisi parasta. Voittajia ovat Leena Salonen Riihimäeltä, Heidi Antinkari ja Heta Warto Helsingistä, Marika Aro Matkusta sekä Emmi Kupari Espoosta. Onnea!
Äitinä olemisen sietämätön keveys
Asiasanat: Kirjoituskisa , lapsiperheen arki
On aamuja, jolloin sitä todella kadehtii töihin lähtevää puolisoaan ja toivoo, että voisi itsekin poistua ulko-ovesta aamuruuhkaan. Aina kun ei jaksaisi pyyhkiä puurotahroja, maanitella esikoista potalle ja nostaa kuopusta kuudettakymmenettä kertaa alas TV-tasolta.
Joka päivä ei niin paljon huvittaisi kerätä samoja leluja laatikoihin yhä uudestaan, kompuroida kävelykärryyn, löytää puklua sohvalta, kuivata kaatunutta maitoa, poimia pehmoleluja vessanpytystä ja toimia samalla erotuomarina, kun joku puri, toinen töni ja kolmas sammutti pikku kakkosen. Ja siinä sivussa valmistetaan kaksi täysipainoista ateriaa, pidetään markkinointipuhetta siitä, kuinka terveellinen porkkana voi olla myös hyvää ja että maissin syöminen ei vaaranna terveyttä, vaan siitä saattaa jopa selvitä hengissä.
Jostain täytyy etsiä vakuuttavat vastaukset kymmeniin kysymyksiin, kuten miksei auto käynnisty, miksei muroja laiteta mehulasiin, miksei banaaninkuoria yleensä heitellä lattialle, miksi ulkona käytetään kenkiä, miksi hampaita pestään, miksei pupua näy pihalla ja miksi ihmeessä iltaisin pitää mennä nukkumaan.
On myös päiviä, jolloin ei niin mielellään selittele hätäkeskukselle lukuisia turhia puheluita, eikä mielellään soittaisi myrkytyskeskukseen tiedustellakseen, kuinka vahingollista on käsidesi sisäisesti nautittuna. Ja sitten vielä valvottujen öiden jälkeiset aamut: silloin istutaan koko katraan voimin terveyskeskuksen odotustilassa lounaaseen asti, eväinä yksi mustunut banaani ja kaksi käsilaukun pohjaan kiinnittynyttä Mynthonia.
Kaikkina viikonpäivinä, kaikkina aikoina olen keittäjä, tarjoilija, siivooja, kylvettäjä, pesijä, pukija, suuhygienisti, nukkumatti, räätäli, autonkuljettaja, terveydenhoitaja, puistotäti, neuvonantaja, markkinointipäällikkö, tuote-esittelijä, järjestyksenvalvoja, neuvottelija, sovittelija, erotuomari ja korkein oikeus. Välillä vähempikin riittäisi. Siis äidille, muttei lapsille.
Mutta on lukuisia palkitseviakin hetkiä, kun lapsi juoksee halaamaan kesken leikkinsä, laittaa itse kengät jalkaansa, pesee sovinnolla kätensä, piirtää kuvan koko perheestä, tarjoaa itsekeittämäänsä soppaa hiekkalaatikolla, pyytää haistelemaan ihanoita kukkia ja lähettelee lentopusuja ajellessaan potkumopolla keittiön halki ja julistaa, että meidän äiti on mestarikokki. Ja tänään äiti sai istua koneen ääressä ja kirjoittaa tämän tarinan (ja keskeytyksiäkin tuli alle kaksikymmentä).
Sitten illalla, kun iltasadut on jo kauan sitten luettu ja valot sammutettu, lapset ovat sängyissään peittojensa alla ja olen istunut heidän vieressään pitkään, niin pimeästä kuuluu pieni, mutta kirkas lapsen ääni: ”Äiti, olet minun kulta.” Silloin taas muistan, että lukuisien muiden roolieni lisäksi olen onnellinen äiti. Ja se on parasta.
Heta Warto
Teksti: Heta Warto