Pilttipiiri

Monen muutoksen Tuuli

Asiasanat: suru , arki

Yksivuotiaan Tuulin perheessä on tapahtunut paljon vuoden aikana. Neljä muuttoa ja talon rakennus vielä sujuivat. Eniten suretti päivähoidon aloittaminen. Lohtua Tuuli sai lämpimistä syleistä - nyt elämä hymyilee.

Hiljatuuli, 1 v, muikauttaa suunsa valloittavaan tervetuloahymyyn jo uuden kotinsa eteisessä. Äidin turvallisessa sylissä kaikki on hyvin, eikä vierasta tarvitse pelätä. Saman tien Tuuli juoksee esittelemään äidiltä perittyä Kaaleppi-nallea.

Isän rakentama koti on rakas, eikä haittaa vaikka se on vielä hieman kesken.

- Jos jonkun vinkin saa antaa, ei kannata synnyttää ja rakentaa taloa samaan aikaan, äiti Ritva Larva-Salonen nauraa.

 Ritva ja puolisonsa Janne Salonen ovat kokeneet muutosten vuoden. Tuuli oli jo tuloillaan, kun he muuttivat väliaikaiseen asuntoon Maunulaan ja alkoivat rakentaa omaa taloa. Sieltä he joutuivat putkiremontin vuoksi evakkoon, jonka aikana Tuuli syntyi lokakuussa.

Juuri ennen ristiäisiä perhe muutti takaisin. Kesällä äiti meni töihin ja isä hoiti Tuulia. Apua antoi myös mummi, jotta isä saattoi keskittyä talonrakennukseen. Äiti hoiti Tuulia vielä loppukesällä kotona lomansa aikana, kunnes palasi syksyllä kokopäivätyöhön.

Totuttelua ja kaipuun kyyneleitä

Vauvan kanssa muuttaminen edestakaisin on väsyttävää. Tuulille kaikkein raskainta oli kuitenkin päivähoidon aloittaminen.

Tuuli kävi kahtena päivänä tutustumassa perhepäivähoitopaikkaan. Äiti selitti, että Tuuli jää pian tänne leikkimään, kuten mummin luo. Totuus kolahti lapsen tajuntaan ensimmäisenä hoitopäivänä.

- Se oli itkuista ja aika hirveää aikaa, Ritva-äiti muistelee.

- Kun hain Tuulia, hän ei tuntunut tunnistavan minua ja oli jotenkin poissaoleva, isä kertoo.

Kotisohvalla Tuuli huokasi helpotuksesta.

Suuri elämänmuutos väsytti ja suretti koko perhettä.

- Tunsin oloni syylliseksi. Ensimmäisenä työpäivänä oli niin huono olo, että piti mennä välillä lepäämään.

Kotona pettymys oli suuri, kun Tuuli ei riemastunutkaan äidin näkemisestä.

- Olisi ollut ihanaa, jos olisin alussa voinut tehdä lyhyttä työpäivää. Mietin vieläkin mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön, Ritva sanoo.

Hoitopaikassa Tuuli sai totutella uuden hoitajan lisäksi uuteen, tarkkaan päivärytmiin. Kotona Tuuli oli tottunut verkkaisiin aamuihin ja iltapäivän ulkoiluun. Päivähoidossa lapset lähtevät ulos heti aamupuuron jälkeen.

Siirtymävaiheet leikeistä syömään ja sisältä ulos olivat hankalia. Päivisin ruoka ei maittanut Tuulille alussa ollenkaan. Illalla tyttö tankkasi koko päivän edestä, tosin vain vauva-aikojen sileää sosetta, ei isojen tyttöjen möykkyruokaa.

Myös nukahtaminen oli vaikeaa, kunnes hoitaja keksi nukuttaa Tuulia ulkona. Nyt tyttö nukkuu jopa neljän tunnin päiväunet. Pitkä päivä tuntuu lyhyemmältä, kun isä tai äiti hakevat tyttärensä heti heräämisen jälkeen kotiin.

Vaikein aika kesti reilut pari viikkoa. Lohtua toi se, että Tuuli oli ehtinyt jo hieman totutella eroon vanhemmistaan mummin hoidossa. Lopulta Tuuli alkoi tottua uuteen elämäntilanteeseen ja ruokakin rupesi maistumaan. Nyt lapsi jää hoitoon hymyssä suin. Iloa erontuskaan ovat tuoneet hoitopaikan uudet leikkitoverit, joilta voi oppia sosiaalisia taitoja.

Lohtua lämpimästä sylistä

Kun Tuuli oli ollut kymmenen päivää hoidossa, muutti perhe omaan taloon. Jo rakennusaikana vanhemmat olivat näyttäneet mihin kohtaan Tuulin oma huone rakennetaan, mutta tyttö vain pyöritteli päätään. Muuttopäivänä Tuuli ihmetteli, kun aikuiset kantoivat tavaroita solkenaan.

Kun vanha tuttu sohva kannettiin sisään, hyppäsi Tuuli sen turvalliseen syliin. Hän oivalsi, että nyt ollaan kotona.

- Kun menimme Tuulin kanssa siivoamaan vanhaa kotia, hän ihmetteli mikä paikka tämä on. Tyhjät seinät eivät enää tuntuneet kodilta, Ritva muistaa.

Ennen muuttoa Tuuli oli jo tottunut nukkumaan omassa sängyssään. Muutosten takia isä ja äiti kuitenkin antoivat tytön hakea turvaa vanhempien vierestä.

Juuri kun hoitopäivät alkoivat jo sujua mukavasti, Tuuli sai ensimmäisen korvatulehduksen. Kipu ja korvan tarkastus pelottivat pientä sairastajaa.

Sairasloma kotona tuntui turvalliselta, mutta paluu hoitoon taas vaikealta.

- Yöllä Tuuli heräili usein ja halusi syliin, Janne-isä kertoo.

Nyt tyttö nukkuu omassa sängyssään, mutta kömpii vanhempiensa viereen neljän tienoilla.

- Kaipaanhan minäkin lapsen läheisyyttä, äiti tunnustaa. Olen tottunut siihen, että lapsi nukkuu mahan päällä, hän nauraa.

- Hyvin nukutut yöt voi laskea yhden käden sormilla, Janne lisää.

Jokin on sentään helpottunut. Aiemmin Tuulia piti hyssytellä yöllä seisaaltaan sylissä, nyt riittää hellä selänsilitys. Viime aikoina Tuuli on ollut melkoisen terve. Arjen kolhuihin ja murheisiin auttavat parhaiten syli, kylpy ja lämmin maito.

Kun kotona ei turhia hermoilla, voi lapsikin ottaa rennosti. Vaikka neljä muuttoa, talon rakentaminen ja lapsen syntymä ottivat koville, on sopu säilynyt.

- Kuka sitä nyt viitsii rähjätä, kun tietää, että toinen on aivan yhtä kovilla, Ritva ja Janne toteavat.

Tuuli on hyväntuulinen tutkailija, joka osaa suuttuakin, jos vanhemmat kieltävät ronkkimasta pistorasioita. Murhe haihtuu tuota pikaa, kun yhdessä katsellaan kirjoja tai rutistellaan pehmonalleja.

- Olen kantanut Tuulia vauvana kantoliinassa. Hän on vieläkin oikea sylityttö, käsivarret ovat kovilla, Ritva nauraa.

Kuva: Tommi Tuomi

Teksti: Minna von Weissenberg