Pilttipiiri

Lemmikitkin voivat kuulua allergiaperheeseen

Asiasanat: lemmikki , allergia

Vauva ja villakoiraMonessa kodissa joudutaan pohtimaan, mahtuvatko lemmikkieläimet ja lapset saman katon alle. Kyllä mahtuvat, ainakin niin kauan kuin lapsi ei ole tai hän ei tule allergiseksi kodin eläimille.

Vaikka lapsi olisi allerginen esimerkiksi siitepölyille, mutta hänellä ei ole todettu eläinallergiaa, mustit ja mirrit voivat jäädä asumaan yhteiseen kotiin.

Tällöin lemmikkien hävittämisestä ei välttämättä ole edes hyötyä lapsen allergioiden hoidossa.

Kodissa jo asuvista eläimistä ehtii luopua sitten, jos lapsi on tutkimuksissa todetaan allergiseksi lemmikille.

Eläimestä luopuminen on aina henkisesti iso asia koko perheelle, ja siitä saattaa olla jopa haittaa kokonaisuudelle.

Tutkimusten mukaan kotona oleva eläinpöly voi joissakin oloissa jopa suojata allergioiden kehittymiseltä.

Tulokset ovat kuitenkin vielä alustavia, ja päinvastaisiakin tutkimustuloksia on runsaasti.

Kun lemmikkieläimiä pitävään perheeseen syntyy lapsi, kotona on pölyä, johon lapsen immuunijärjestelmä tottuu.

Kodin bakteerikanta on kenties vivahteikkaampi ja ”luonnollisempi” kuin eläimettömän perheen.

Nykyisin kodista tulee herkästi aiempaa steriilimpi, kun siivouksessa käytetään antibakteerisia puhdistusaineita. Sen seurauksena ihmisen immuunijärjestelmällä ei ole enää riittävästi töitä.

Elimistö ei työllisty tavallisten bakteeritautien vastustuskyvyn hankkimisessa, ja se alkaa ylireagoida ympäristön herkistäjille, muun muassa pölyille ja ruoka-aineille.

Eläinallergioita todetaan entistä pienemmillä lapsilla

Allergioita kuitenkin sairastetaan nykyään enemmän kuin ennen. Tavallisesti ruoka-aineallergioista kärsivät vauvat, ja oireet häviävät yleensä kahteen ikävuoteen mennessä.

Sen jälkeen alkaa kehittyä siitepöly- ja eläinallergioita ja niiden myötä astmaa.

Perinteisesti lapsilla on ollut enemmän eläinallergioita kuin lehtipuuallergioita, mutta nyt suhde tuntuisi kääntyneen jostakin syystä toisin päin.

Jos lapsi alkaa saada selviä allergisia oireita eli hän aivastelee, yskii, nenä vuotaa ja silmät kutiavat tai kirvelevät, lapsi on syytä tutkia allergioiden varalta.

Eläinallergiaa aiheuttaa herkimmin hienojakoinen pöly, tarkemmin sanottuna pölyn sisältämä valkuaisaine.

Allergisuutta tutkitaan prick-testillä eli ihopistokokeella tai seerumin vasta-ainemääritykseen perustuvilla verikokeilla. Jos lapsi todetaan kokeessa allergiseksi lemmikille, eläimen poistamista kotoa suositellaan.

Perheen on usein vaikea ”nähdä” ja tunnistaa eläimen aiheuttamia oireita, koska eläin on rakas perheenjäsen. Vanhemmista voi tuntua, että eläin ei aiheuta oireita, mutta niin ei aina kuitenkaan ole.

Kun eläin on poistettu kotoa, saatetaan huomata, että allerginen lapsi tai aikuinen voi paremmin.

Eläinallergioissa on myös se hankala puoli, että ne saattavat ylläpitää ruoka-aineallergioita. Jos ruoka-aineallergia ei ota parantuakseen ja ruokavalion laajentaminen tuottaa outoja vaikeuksia, eläimestä luopuminen on usein viisas ratkaisu.

Monesti kun koira lähtee kotoa, useat ruoat alkavatkin yhtäkkiä sopia lapselle.

Kotieläimistä kissa on herkimpiä allergian aiheuttaja, koska sen karvassa on sähköisyyttä ja se hilsepöly on hienojakoista.

Nykyisin todetaan paljon myös hevosallergioita, vaikka lapsi ei olisi nähnyt hevosta kuin kuvassa. Hevosen pöly kulkee esimerkiksi ratsastajien mukana busseihin ja kyläreissuille.

Allergiaa ei pidä härnätä

Jos lapsella on todettu eläinallergia, lapsi täytyy pitää erossa allergiaa aiheuttavasta eläimestä. Kyläreissut mirrikoteihin on syytä lopettaa, eikä lapsi saa taputella koiria.

Allergiaa on turha härnätä, sillä reaktio voi pahentua koko ajan. Sen jälkeen pienempikin määrä pölyä riittää allergisen reaktion laukaisemiseen.

Hyvin herkkä reagointi eläinpölyille saattaa aiheuttaa lapselle suuria ongelmia myöhemmin, kun hän joka tapauksessa joutuu tekemisiin pölyn kanssa muun muassa päiväkodissa, bussissa tai koulussa.

Pölyn kulkeutumista yleisiin paikkoihin ei voi estää. Jonkinlainen tasapaino on vain löydettävä tukilääkitysten tai muiden keinojen avulla.

Lapsen allergian kehittymistä astmaksi voi vähentää ainoastaan sillä, että kumpikaan vanhempi ei tupakoi. Esimerkiksi innokkaalla siivoamisella sitä ei voi estää. Se on lohdullinen tieto mielellään vähemmän siivoaville perheenäideille!

  • Asiantuntijana Kati Holm, lääketieteen tohtori, lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Koskiklinikan Allergiaklinikka, Tampere.

 

Lue lisää:

Teksti: Jaana Laitinen