Pilttipiiri

Lasten kanssa matkaan

Asiasanat: Matka , Vapaa-aika , Pikkulapsi , Perhe

Lapsimatkalle pitää pakata mukaan kiireettömyys, joustava mieli ja ripaus maalaisjärkeä. Lisäksi matkailijan on hyvä muistaa, että iloisia ja terveitä lapsia kasvaa jokaisessa maassa.

Mitä pienempi lapsi, sitä yksinkertaisempaa reissaaminen on. Rintamaito on aina mukana ja uni tulee vaunuissa. Matkakohdetta valitessa kannattaa unohtaa tropiikin kuumuus, mutta muuten jopa kaupunkiloma taidemuseoineen, puistokävelyineen ja ostosretkineen onnistuu. Kannattaa silti antaa lapsen nukkua päiväunet mieluummin ilmastoidussa hotellihuoneessa kuin tien päällä. Itkuhälytin antaa silloin vanhemmille omaa aikaa.

Taaperon kanssa reissatessa päivä pitää järjestää lapsen ehdoilla, mutta siihen ei tarvita kalliita huvipuistoja tai isoja seikkailuja. Päin vastoin; ihan lyhyt reissu, johon yritetään ahtaa kaikkea mahdollista, rasittaa lasta enemmän kuin pitempi, kiireettömämpi loma.

Tarkista matkaa varatessa, millaisia ratkaisuja lasten matkustamiseen lentokone ja lentoyhtiö tarjoavat. Pitkät lentomatkat kannattaa ajoittaa yön yli.

Alle kaksivuotiaat voivat matkustaa ilman omaa paikkaa aikuisen sylissä. Esimerkiksi lentokoneen tarjoilu voi olla sidottu istumapaikkaan, joten sylissä matkustava ei välttämättä saa omaa ruokaa. Jos mukana on isompi seurue ja sylissä pitäjää voi vaihdella, sujuu lentomatka pienellä joustavuudella. Mutta kahden aikuisen ja kahden alle 2-vuotiaan lentomatka ei välttämättä ole paras loman aloitus.

Isommissa koneissa on mahdollista saada pienelle vauvalle makuukoppa. Koppa muistuttaa lastenvaunujen koppaa ja se kiinnitetään edessä olevaan seinään. Lapsi voi nukkua ja oleilla kopassa lukuunottamatta laskua ja nousua. Näitä paikkoja on koneessa aina rajoitettu määrä, joten taas pitää olla ajoissa liikkeellä ja varata koppa samalla kuin matkakin.

Lentokoneessa lapset saatetaan huomioida omilla puuhapaketeilla. Myös omien tölkkien lämmitys onnistuu.

Oudossa maassa on usein tarjolla lapselle outoa ruokaa. Outo ei tarkoita samaa kuin paha tai vaarallinen. Lapsi oppii maistelemaan ja löytämään uusia makuja vähitellen harjoittelemalla. Tuttuja ja turvallisia makuja löytyy usein hedelmistä.

Jos majoituksesta löytyy keittomahdollisuus, voi lapselle kokata silloin tällöin tutumpia aterioita, vaikka itse söisikin paikallisia herkkuja. Tilapäisesti lapsi voi ravintolassa nauttia pelkän jälkiruoan. Jo monissa Etelä-Euroopan maissa lastenkin tulee pitäytyä pullovesissä ja välttää ravintoloiden seisovien pöytien majoneeseja ja vastaavia, huoneenlämmössä pitkään olleita ruokia.

Vaaleat pellavapäiset lapset herättävät kauempana lähes poikkeuksetta ihastusta. Heitä taputellaan ja silitellään joskus vähän liikaakin. Yleensä taputtelijat haluavat vain olla ystävällisiä. Lapselle voi asiaa valaista, se tuntuu ehkä oudolta myös hänestä.

Suomen rokotusohjelma kattaa hyvin matkailijan tarpeen. Käypä lisä siihen on A- ja mahdollisesti B-hepatiittirokote. Jo 1-vuotias lapsi voidaan rokottaa. Hepatiittirokote antaa turvaa, sillä lapsi ehtii laittaa suuhunsa kaikenlaista.

Matkavakuutus on tavallistakin tärkeämpi lapsen kanssa matkustavalle. Usein aikuisen matkavakuutus kattaa myös mukana matkustavan lapsen. Tarkista, että näin on. Tarkista myös, että matkavakuutus kattaa tarvittaessa sairaskuljetuksen kotimaahan.

Käsimatkatavaroihin pakataan lapsen vakituisesti käyttämät reseptilääkkeet, jos sellaisia on. Lisäksi mukaan kannattaa ottaa vähän kuume- ja särkylääkettä. Ulkomaillakin on apteekkeja ja lääkkeet ovat useimmiten samojen kansainvälisten yritysten tuotteita kuin Suomessakin. Kauppanimet tosin vaihtelevat. Mene yhdessä lapsen kanssa apteekkiin ja näytä, kuka lääkettä kaipaa. Ammattitaitoinen henkilökunta osaa auttaa.

Sairauden sattuessa tai sitä epäillessä ei kannata kärsiä turhaan. Matkanjärjestäjillä ja vakuutusyhtiöillä on ympäri maailmaa sopimuslääkäreitä. Heiltä saa luotettavaa apua ja usein erittäin hyvää palvelua. Pikkusairauksien välttämiseksi muista, että käsipesusta ei voi lomailla!

Onko sinulla hyviä vinkkejä lapsen kanssa matkustamiseen tai kaipaatko tietoa jostakin lapsimatkailuun liittyvästä asiasta? Tule keskustelemaan aiheesta Piltti-verkkopiiriin.

Teksti: Susanna Kallama

Kirjoita oma kommentti