Pilttipiiri

Lapsetkin nauttivat matkailusta

Asiasanat: matkailu

Hannaleena Valtanen-Bergqvist ja Esa Bergqvist ovat kiertäneet lapsiensa Siljan ja Elielin kanssa maapalloa ristiin rastiin. Täpäristäkin tilanteista on selvitty, ja kotiin on palannut levännyt perhe.

Pienestä iästään huolimatta 2-vuotias Silja ja 6-vuotias Eliel Bergqvist ovat tottuneita reissaajia.

Vanhempiensa kanssa he ovat käyneet muun muassa Kiinassa, Pohjois-Vietnamissa, Singaporessa, Malesiassa sekä Arabiemiraateissa ja Egyptissä. Joulukuussa perhe oli kuukauden Thaimaassa.

- Olimme Pattayalla, Koh Changilla, Malesian Penangissa ja lopuksi Phuketissa. Bangkokin mellakoiden vuoksi vietimme ylimääräisen ajan vesi- ja huvipuistoissa. Bangkok on mahtava lapsikohde, kävimme myös villieläinpuistossa safarilla, jossa lapset näkivät tiikereitä, norsuja ja viehättäviä, pitkäkaulaisia kirahveja, kertoo Hanna­leena.

Kun Silja ja Eliel olivat vauvoja, Esa ja Hannaleena ottivat ruoat Suomesta mukaan.

- Joka paikasta saa lastenruokia ja Thaimaasta saa mitä vain. Jos lapsi on allerginen tai ei ole vielä tottunut makuihin, on näppärää, jos murkinat ovat mukana. Jos muutama purkki jää, paikalliset lapset ilahtuvat niistä valtavasti. Kerran jouduimme ostamaan äidinmaidonkorviketta, josta Silja totesi oikopäätä: yäk.

Esa lisää, että ruokien loppuminen ei ole katastrofi, mutta lentokentillä pitkien odotusten aikana hyvin säilyvät ruoat ovat käteviä.

- Kerran Thaimaassa Eliel oli kuumissaan ja hikinen. Sekoitimme hedelmäsoseeseen vettä ja juotimme nesteen pojalle. Lapsen olo helpotti­ heti.

Keskustelua sosiaaliturvasta

Matkoilla tunnelmaa ei ole haitannut edes se, että perheenjäsenet ovat vuorotellen olleet mahataudin kourissa. Lapsia ovat kiusanneet myös korva- ja silmätulehdukset.

- Luotamme aasialaisiin lääkäreihin. Olemme aina saaneet apua, iloitsevat hammaslääkäreinä työskentelevät Hannaleena ja Esa.

Maitohappobakteereista perheellä on vaihtelevia kokemuksia. Viime matkalla niitä ei syöty eikä kukaan sairastunut.

- Kerran Egyptissä söimme ja jokaisen mahaa väänsi ja käänsi. Tärkein asia sairauksien ennaltaehkäisyssä on mielestämme hyvä käsihygienia.

Käsidesipullo tai käsiä desinfioivat liinat kulkevat aina perheen mukana matkoilla. Myös ravintolan valikoiminen auttaa.

- Jos ravintola näyttää hiljaiselta, emme mene sinne. Toisaalta pienet sairastelut tahtovat matkoilla vähän kuulua asiaan.

Hannaleena ja Esa iloitsevat siitä, että Aasian maissa ihmiset ottavat lapset avosylin vastaan, ja usein jopa hoitavat heitä ravintolassa vanhempien syödessä.

- Meille on tärkeää, että lapset näkevät, millaista elämä on muualla. Vaikka olosuhteet vaihtelevat, ihmiset ovat samoja. Elielin kanssa olemme jo keskustelleet Suomen sosiaaliturvasta ja siitä, miksi ihmiset kerjäävät. Eliel on jakanut päiväkodissa kokemuksiaan myös muiden lasten kanssa.

Paras aika lentää on yö

Silja ja Eliel ovat kärsivällisiä matkustajia, vaikka he mieluiten matkustaisivatkin ulkomaille metrolla tai junalla.  Jokainen kaukomatkailija tietää, että tunnit lentokoneessa, kyynärpäät vierustoverin sylissä istuen eivät jää mieleen matkan huippukokemuksena.

- Kun lapsi makaa lentokoneessa hikisenä sylissä tai kun olet itse aikaeroissa ja haluaisit vain nukkua, voi mielessä häivähtää, että pitääkö meidän raahata lapsia toiselle puolelle maapalloa. Kuitenkin se, että koko perhe saa olla yhdessä, on todella palkitsevaa. Kun lapsilla on hauskaa, on vanhemmillakin hauskaa, Hannaleena ja Esa vahvistavat.

Hannaleenan mielestä paras aika lentää on yö. Hän ostaa lapsille matkaa silmälläpitäen pienen yllätyksen, kuten suklaamunan tai puuha- tai satukirjan.

- Useimmiten lapset nukkuvat lennoilla. Ennen lensimme vaikka miten, mutta nykyään suosimme suoria lentoja.

Nousujen ja laskeutumisten aikana koneen ilmanpaine vaihtelee, ja monen taaperon korviin sattuu.

- Olemme antaneet lapsille korvakipujen ehkäisemiseksi ksylitoli-purkkaa ja flunssan aikana lisäksi antihistamiinia ja särkylääkettä.

Pienten ihmisten kanssa matkaillessa sattuu huolellisesta suunnittelusta huolimatta välillä yllätyksiä. Toisinaan puheet vanhempien lähellä pysymisestä kaikuvat kuuroille korville. Joskus lapsi saa jalat alleen nähdessään jotain kiinnostavaa.

 

Käärmeitä Koh Changilla

Monessa eksoottisessakin maassa lapset selviävät lähes perusrokotuksilla.

- Meillä vanhemmilla on kaikki mahdolliset rokotukset, mutta lapsia emme ole vielä halunneet viedä vahvoille malaria- tai keltakuume-alueille, Hannaleena ja Esa toteavat.

Kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, tuhka- ja vihurirokon sekä polion ja sikotaudin lisäksi Silja ja Eliel on rokotettu A-hepatiittia eli tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. A-hepatiitti tarttuu yleensä saastuneesta ruoasta tai juomasta.

- Nykyisten rokotussuositusten mukaan A-hepatiittirokotus ei ole lapsille välttämätön. Jos lapsi sairastaa A-hepatiitin, hän saa elinikäisen suojan.

Matkoilla lapset on tärkeää suojata auringolta. Perhe pakkaa aurinkovoiteet jo Suomesta mukaan.

- Olemme suojanneet lasten ihoa lisäksi vaatteilla eivätkä he ole koskaan palaneet. Kovin korkeakertoimisia voiteita emme halua käyttää, sillä lapset saavat niistä herkästi aurinkoihottumaa.

Tropiikissa elää monia eksoottisia ja viehättäviä eläimiä, mutta kaikki niistä eivät ole ihan turvallisia tuttavuuksia.

- Koh Changilla lasten leikkiessä rannalla paikallinen mies huusi lujaa boy, boy, boy! Kävi ilmi, että Elielin vieressä oli loikoillut myrkkykäärme. Kun lähdimme lava-autolla lähisaarelle, Silja nukahti autoon. Säikähdimme, oliko käärme jo ehtinyt puraista tyttöä, mutta onneksi huoli osoittautui turhaksi.

Hannaleena ja Esa kehuvat Koh Changin idyllisyyttä. Bungalowin terassilta avautuivat kauniit merinäkymät.

- Kävimme joka päivä hieronnoissa, lapset taputtelivat hiekkakakkuja rannalla. Saarella oli paljon pieniä, kivoja ravintoloita, iltaisin paikalliset ihmiset lauloivat ja soittivat kitaraa. Vaikka saari oli pieni, siellä oli sen verran kauppoja, että lapsille saattoi ostaa T-paitoja ja pimeässä hehkuvia valoleluja.

Matkoilta myös hyviä ystäviä

- Filippiiniläiset ja malesialaiset ystävämme ovat kyläilleet myös meidän luonamme Suomessa.

Matkailusta innostuneet suunnittelevat aina seuraavaa matkaa. Niin Bergqvistien perhekin.

- Se on niin ihana suunnitelma, ettei sitä kehtaa edes paljastaa, Hannaleena väläyttää.

 

Lue lisää:

Kuvat: Tommi Tuomi

Teksti: Marjo Hentunen