Pilttipiiri

Uhmaikäinen rakastaa ja vihaa

Asiasanat: uhmaikä , auktoriteetti , hellyys

Kun naapurin uhmaikäinen heittäytyy selälleen kuralätäkköön, moni toivoo salaa, että oman muksun kanssa pääsisi helpommalla.

Ei oikeastaan kannattaisi, sillä uhmaiän onnistunut kohtaaminen rakentaa pohjaa terveen todellisuudentajun kehittymiselle.

Sietämättömintä uhmakohtauksessa on ehkä se, että raivoavassa lapsessa on niin suunnattomasti virtaa.

Mistään piittaamatta hän syöksee ympärilleen voimakkaita ja ristiriitaisia tunteitaan.

Hän voi kirkua sinisenä, polkea jalkaa, heittäytyä selälleen, hakata päätään seinään, rikkoa tavaroita, huutaa huutamistaan. Missä tahansa, milloin tahansa, mistä syystä tahansa.

Uhmaiän taustalla on tuore itsenäistymisen kokemus, jota puhumaan ja kävelemään oppiminen vahvistavat.

Lapsella on ensimmäistä kertaa oikeasti tilaisuus irrottautua vanhemmistaan. Kun oma minä alkaa kuoriutua, oma tahto vahvistuu.

Noin vuoden ikäinen lapsi kuvittelee olevansa kaiken toiminnan keskus ja myös hallitsevansa sitä suvereenisti. Hän uskoo, että jonkin asian haluaminen merkitsee myös sen saamista.

Uhmaikä alkaa, kun lapsi noin puolentoista vuoden iässä alkaa haluta yhä enemmän ja pettyä yhä useammin. Hän joutuu myös huomaamaan, että omat kyvyt ja taidot ovat suhteellisen vaatimattomia ja huteria.

Uhmakohtauksen laukaisee syvä turhautuminen, jonka rajallisuuden kokemus aiheuttaa. Kaikkein riippuvaisin lapsi on äidistään, joka saa silmilleen rajuimmat purkaukset.

Nyyhkyttäen karjutut, katkonaiset lauseet kuvastavat lapsen sisäistä sekasortoa: ”vihaan sua, tule tänne, mene pois!”

Ei ole sattumaa, että samaan kiikkerään kehitysvaiheeseen osuu myös siistiksi oppiminen. Vähitellen lapsi oppii kontrolloimaan sekä suoltaan että mieltään.

Tarpeellinen seinä

Vanhempien tehtävä on olla vankka seinä, joka edustaa todellisuutta ja johon uhmaikäinen kerran toisensa jälkeen törmää. Mitä vakaammin vanhempi kestää sen, että häntä vihataan ja rakastetaan samanaikaisesti, sitä paremmin lapsikin oppii sietämään omaa raivoaan. Hiljalleen kiukku kesyyntyy.

Uhmallaan lapsi hakee varmuutta siitä, että häntä rakastetaan myös raivopäisenä riiviönä. Vanhempien rakkauden säilyttäminen on lapsen tärkein motiivi ja uhmaikäinen kokee jo rakastavansa vanhempiaan.

Ilman hyväksyntää lapsi ei tule kohdatuksi omana itsenään eikä tiedä, mitä vihallaan tekisi. Jos viha koteloituu piiloon lapsen sisälle, tunteiden kehitys jää pahasti puolitiehen.

Jos aikuinen menee mukaan lapsen raivariin, lapsi kokee tunteensa entistä uhkaavammiksi. Vihan on oltava äärimmäisen pelottavaa, jos aikuinenkaan ei kykene sitä hallitsemaan.

Myös liian rankaiseva ja kontrolloiva suhtautuminen saa lapsen vieraantumaan tunteistaan. Nujerrettu ja alistettu lapsi saattaa kokea vihan sijasta lohduttomuuden, avuttomuuden ja yksinäisyyden tunteita.

Mikäli vanhempi perääntyy ja antaa lapselle kaikessa myöten, hän tulee kasvattaneeksi mahtavan pikku tyrannin, jolla ei myöskään ole todellista kosketusta omaan kiukkuunsa.

Huumoria ja järkeä

Vanhemmille voi olla yllätys, miten kestämättömältä lapsen primitiivinen raivo tuntuu. Se koskettaa aikuista suoraan oman vihan ytimeen ja itsehillintä on ankaralla koetuksella.

Suhtautumista saattaa helpottaa ymmärrys siitä, että aikuinen ja lapsi ovat samanlaisen raivon vallassa, mutta lapsi on ratkaisevasti aikuista avuttomampi ja keinottomampi.

Normaalisti uhmaiästä selviydytään terveen järjen avulla. On tilanteita, joissa omia reaktioitaan ei ehdi harkita ja toisia, jotka sujuvat mallikelpoisesti.

Lapsen kannalta on olennaista, että häntä ei hylätä eikä jätetä yksin vaikeiden tunteidensa kanssa. Rajattoman raivon vallassa olevan lapsen kokemus omasta minuudesta ja olemassaolosta saattaa hajota.

Silloin aikuisen luja syli antaa lapselle käsinkosketeltavia rajoja ja turvallisuutta. Jos sylissäpitäminen ahdistaa lasta entisestään, siitä on viisainta luopua ja kokeilla jotakin muuta.

Kotikonsteiksi kelpaavat kaikki huumorin, leikin, tarinoiden ja satujen luovat mahdollisuudet. Pääasia on, että tilanne tuntuu lapsen mielestä olevan aikuisen hallinnassa.

aikka lapsella on oikeus vihan tunteeseen, hän ei saa käyttäytyä miten tahansa. Vanhempien tehtävä on rajoittaa lasta ja neuvoa hänelle vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Hankaluudestaan huolimatta uhmaikäinen tarvitse myös kaiken sen ihailun, mikä vanhemmista irtoaa. Hyvään vanhemmuuteen kuuluukin lapsen kehitysvaiheiden vaistomainen myötäileminen ja kannustaminen.

• Asiantuntijoina lapsipsykoterapeutit Kristiina Ojanen-Järvikoski ja Raija Nykvist, Turku.

Kuva: iStockphoto

Teksti: Piltti