Pilttipiiri

Suojaudu punkeilta

Asiasanat: punkki , puutiaisaivokuume , borrelioosi

NiityllaPunkkitarkistus kannattaa metsäretken jälkeen tehdä niin aikuiselle, lapselle kuin koirallekin. Punkki kannattaa irrottaa heti.

Kesän punkkitilannetta on ennalta hyvin vaikea ennustaa. Siihen vaikuttaa muun muassa myyräkannan vaihtelut ja sääolot. Keväällä, kun lämpötila on noin 5-7 astetta, punkit lähtevät liikkeelle.

Punkit viihtyvät kosteassa, joten niitä tavataan vesistöjen lähellä. Punkit elävät keskimäärin 2-3 vuotta, ja ne talvehtivat jyrsijöiden turkeissa.

Punkkeja esiintyy Oulun eteläpuolella ja eniten niitä on Ahvenanmaalla. Pohjoisempana talvet ovat liian kylmiä punkkien selviytymiselle.

Tartunnat lisääntyneet

Tilastojen mukaan borrelioosi-tartunnat ovat lisääntyneet koko ajan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka tauti löydetään nykyään paremmin, se ei voi olla ainoa syy.

- Yksi vastaus lisääntyneisiin tartuntamääriin voi olla ilmastonmuutos, sillä punkkeja tavataan yhä pohjoisempana, kun talvet eivät ole enää yhtä kovia punkeille, kertoo dosentti, infektiotautien erikoislääkäri Jarmo Oksi.

Punkki kannattaa irrottaa heti, sillä sen kiinnittymisaika ihossa vaikuttaa borrelioosi-riskiin. Hätääntyä ei kuitenkaan kannata, sillä on tärkeää saada punkki kokonaisena irti. Punkki puree mielellään taive- tai karvoitusalueelle.

Punkinpurema on usein kivuton, sillä punkin syljessä on puuduttavia ja veren hyytymistä estäviä aineita.

Punkin irrottamiseen paras apuväline on punkkipinsetit. Punkin imukärsä on täynnä ”väkäsiä”, jotka tekevät sen irrottamisesta vaikeaa. Ruuvaavaakin liikettä voi käyttää, mutta tasaisesti ylös vetämällä punkki kyllä yleensä napsahtaa irti.

Punkkisyyni paras suoja

Borrelioosin paras ehkäisy on tarkka punkkisyyni mahdollisimman pian metsäretken jälkeen. Lapset saavat pituutensa vuoksi punkkeja hiuspohjaan aikuisia useammin. Myös korvantaustat kannattaa tarkistaa.

Polkujen läheltä kannattaa leikata heinät pois, jotta vaatteet koskevat mahdollisimman vähän aluskasvillisuutta. Punkit eivät pääse suoraan iholle, kun lahkeet on työnnetty sukkiin tai jalassa on kumisaappaat. Punkit tarttuvat myös helposti pörröisiin vaatteisiin.

Eläimille on olemassa omia punkkipantoja punkkien torjuntaan.


Rokote tarpeellinen?

Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote. Sitä kannattaa harkita, jos oleskelee kesällä pidemmän aikaa paikassa, jossa on todettu useampia puutiaisaivokuume-tapauksia tai puremia tulee yleensä useampia kesässä.

- Muutaman päivän matka ei vaadi rokotusta, mutta muutaman viikon oleskelun ollessa kyseessä rokotetta kannattaa jo harkita, Oksi kehottaa.

Ahvenanmaalla, jossa punkkeja on paljon, tehdään joukkorokotuksia. Suositus on, ettei leikki-ikäisille yleensä anneta rokotetta, sillä lapsilla taudit ovat yleensä lievempiä. Viime vuosina nuorempiakin on rokotettu, koska se on koettu turvalliseksi.

Rokote haetaan apteekista ja sitä ennen tarvitaan lääkäriltä resepti. Kun rokote on haettu, se käydään vielä ottamassa. Rokotteen saaminen on yksinkertaisempaa alueilla, joissa rokotteen voi saada kiertävästä bussista.

 

Lue lisää:

Teksti: Anne Vilenius