Pilttipiiri

Neuvola tukee vanhempia

Asiasanat: Vanhemmuus , Hyvinvointi , Jaksaminen

Jos entisajan neuvola oli usein paikka, jossa keskityttiin lapseen ja hänen mittaamiseensa ja punnitsemiseensa äidin läsnä ollessa, nykypäivän avainsanoja ovat keskustelu ja vuorovaikutus molempien vanhempien kanssa. Lapsen hyvinvointi on ykkösasia, mutta sen pohjaksi tarvitaan vanhempien hyvinvointia ja jaksamista. 

Vauva käy ensimmäisenä vuotenaan neuvolassa tiuhaan tahtiin, ja siitä eteenpäin käynnit harvenevat. Neuvoloiden henkilökunnilla on varsin tarkat ohjeet siitä, mihin lapsen kehityksessä pitää kiinnittää huomiota ja mistä vanhempien kanssa olisi hyvä keskustella.

Vanhemmat eivät aina osaa tuoda esiin huoliaan ja kysymyksiään, koska ajattelevat, että lapsihan on pääasia. Neuvolatoiminnan kehittämisestä vastaava ylitarkastaja Marjaana Pelkonen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että vanhempien roolia tuetaan nyt selkeästi entistä enemmän, ja vanhempien mietteitä halutaan kuunnella.

- Lapsi ei voi hyvin, elleivät vanhemmat voi hyvin. Miten autamme heitä jaksamaan ja nauttimaan vanhemmuudesta ja parisuhteesta? Pariskunnalla voi olla ääneen lausumattomia odotuksia ja tyytymättömyyden aiheita, jotka vain paisuvat, jos niistä ei puhuta.

Joissakin selvityksissä on arvioitu, että peräti 10 - 30 prosenttia perheistä kaipaa vanhemmuuteen erityistä tukea, mutta Pelkosen mielestä asiaa ei ole riittävästi tutkittu.

- Kaikkein yleisintä on epävarmuus lapsen hoidossa sekä väsymisen ja avuttomuuden tunteet. Tunteet voivat myös heilahdella aivan äärilaidasta toiseen, myös miehillä. Minusta neuvolassa on tärkeää antaa viesti, että enemmän tai vähemmän tällaista se on useimmilla muillakin, Pelkonen korostaa.

Useimmille lapsen tuoma valtava elämänmuutos tulee yllätyksenä. On ehkä luultu, että ”siinähän se menee sivussa”. Näinhän asia ei ole, paitsi ehkä aivan aluksi, kun lapsi nukkuu melkein vuorokaudet ympäri - jos nukkuu.

Vanhempien kuuntelua

- Lähtökohtana neuvolassa täytyy olla vanhempien kuunteleminen. Pohdintoihin on olemassa apuvälineitäkin, kuten vanhemmuuden roolikartta. Sen avulla voidaan miettiä esimerkiksi hellyyden ja huolenpidon ja toisaalta rajojen asettamisen tarpeita. Että pienen lapsen elämän ei kuulu olla pelkkää lellimistä, mutta ei myöskään pelkkiä rajoituksia. Tavoitteena on lapsen monipuolinen kasvu ja kehitys.

Pelkonen muistuttaa, että elämäntilanteiden muutokset voivat koetella vanhempien voimavaroja, mikä helposti heijastuu lapseen. Vaikeita käännekohtia voivat olla vanhemman töihin meno tai toisaalta työttömyys tai sairastelu.

- On muistettava, että lapsen normaali kehityskin tuo mukanaan haasteita. Esimerkiksi uhmakausina täytyisi vain muistaa, ettei lapsen kiukku kohdistu varsinaisesti vanhempaan, vaan lapsi siinä vain opettelee tahtomista. Tällaisissa vanhempien jaksamista koettelevissa vuorovaikutustilanteissa neuvolasta olisi saatava tarvittaessa apua. Tahtomisikäinen lapsi tarvitsee turvallisia ja johdonmukaisia rajoja, mutta myös kannustusta ja rohkaisua. Keskeistä on, että jokainen lapsi kokee olevansa erityinen ja rakastettu omana itsenään.

Vanhempien päihdeongelmat, mahdollinen väkivalta ja muut lapsen kehitystä haittaavat elämäntilanteet pyritään tunnistamaan ja saamaan vanhemmat itse pohtimaan, miten niitä voitaisiin ratkaista. Tarvittaessa ohjataan muiden asiantuntijoiden luokse. Mitä vakavammista ongelmista on kyse, sitä harvinaisempia ne onneksi ovat, mutta esimerkiksi kohtuukäytön ylärajaa hipova alkoholinkäyttö ei ole neuvolan asiakkailla nykyään aivan harvinaista.

Pienryhmissä voi vertailla kokemuksia

Internetin keskustelupalstat ovat osittain korvanneet sukulaisverkostot, tai ne täydentävät niitä. Sieltä moni löytää myös samassa tilanteessa olevia vanhempia, joiden kanssa aletaan ehkä tapailla myös ”todellisessa” elämässä.

- Neuvolatoiminnan kehittämisessä ollaan menossa osittain samaan suuntaan. Yhä useammilla paikkakunnilla perhevalmennusta järjestetään pienryhmissä, joissa on mukana myös asiantuntijoita. Tavoite on, että vanhemmat voivat tavata toisiaan ja keskustella halutessaan myös esimerkiksi terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Kokemukset ovat osoittaneet, että kanssakäyminen monesti jatkuu myös lasten synnyttyä.

- Silloinhan juuri vanhemmat tarvitsevat tukea. Ehkä uuden elämäntilanteen yllätyksellisyydestä johtuu, että erot ovat yleisimpiä puolivuotiaiden lasten vanhemmilla. Jos vertaistukea voitaisiin tarjota tarpeeksi ennen synnytystä ja sen jälkeen, ehkä ainakin osa näistä voitaisiin ehkäistä, Pelkonen pohtii.

Isät samalle viivalle

Erityisen tärkeänä suuntauksena Marjaana Pelkonen pitää isien roolin vahvistumista vauvojen ja lasten hoivaamisessa. Yhä useammat nuoret isät ovat aivan eri tavalla mukana lapsen elämässä alusta lähtien kuin aiempien sukupolvien mies.

- Tätä kehitystä neuvoloiden pitää ehdottomasti tukea ja ottaa isät tasaveroisina mukaan kaikkiin tilanteisiin ja keskusteluihin. Asenne vaihtelee aika paljon neuvolasta toiseen: joissakin isät jätetään ovenpieleen odottamaan, kun taas toisissa selkeästi tuetaan heidän vanhemmuuttaan ja kuunnellaan heidän näkemyksiään.

Isät olivat pitkään paitsiossa neuvolan toiminnassa

Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvun alussa. Osaksi julkista terveydenhuoltojärjestelmää lastenneuvola tuli vuonna 1944. Koko maan alle kouluikäiset lapset pääsivät terveydenhuollon piiriin kuitenkin vasta viisi vuotta myöhemmin, jolloin kunnallinen lastenneuvolaverkosto valmistui.

Työ lastenneuvolassa oli alusta pitäen ennalta ehkäisevää, äitejä ja koteja opastavaa. Neuvolatarkastuksissa kiinnitettiin huomiota lapsen kehitykseen, puhtauteen, syöpäläisten jälkiin iholla, ravitsemustilaan, riisitaudin oireisiin ja mahdolliseen anemiaan sekä tapaturmien ehkäisyyn. Alkuvuosina tärkeää työtä oli myös neuvoa äitejä, miten lapset suojataan sisälmysloisilta.

Neuvoloiden ansiosta synnynnäisten ja varhaislapsuuden häiriöiden ja sairauksien toteaminen ja hoitoon ohjaus nopeutui ratkaisevasti. Kulkutaudit olivat entisaikaan tappava riesa. Rokotusten käyttöön ottamisella onkin ollut merkittävä osuus lasten kuolleisuuden vähentymisessä.

Jo 1950-luvulla sairaanhoidon oppikirjoissa puhuttiin perhekeskeisestä otteesta, mutta käytännön työ kohdistui äitiin. Lääkintöneuvos Holger Hult kirjoitti vuonna 1959: ”Neuvonnassa, joka muodostaa lastenneuvolatyön ytimen, on päähuomio kohdistettava äitiin. Äiti ottaa neuvot vastaan. Hän on se objekti, johon keskitymme ja jonka saamat neuvot ja ohjeet kuvastuvat lapsesta.” Vasta viime vuosina isät ovat saaneet tuntea itsensä aidosti tervetulleiksi lastenneuvolassa.

• Kuva: SKOY
  

Teksti: Ilpo Salonen