Monenlaista mahavaivaa
Asiasanat: mahavaivat , oksentelu , ummetus , koliikki , allergiat , keliakia
Pienen lapsen mahaa voi kipristää monista syistä, mutta harvoin kyseessä on vaarallinen vaiva. Äkillinen, voimakas ja useita tunteja kestävä vatsakipu kannattaa kuitenkin tutkituttaa lääkärissä.
Itku kuuluu vauvojen elämään: esimerkiksi parin kuukauden ikäinen vauva itkee normaalisti pari tuntia vuorokauden aikana.
- Jos taas suoraa huutoa on yli kolme tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa yli kolmen viikon ajan, puhutaan koliikista, lastentautien erikoislääkäri Matti Verkasalo mainitsee.
Koliikkiin ei ole löydetty selvää syytä eikä siten oikein hoitoakaan. Itkuisuus on huipussaan 6-8 viikon iässä ja alkaa sitten vähentyä.
Yhtenä mahdollisena syynä pidetään sitä, että vauva ja vanhemmat eivät ymmärrä toistensa ilmaisuja, mistä sekä vauva että vanhemmat saattavat hermostua.
Rauhallinen syöttäminen mahdollisimman pystyssä asennossa on hyväksi, ja röyhtäyttäminen on tärkeää. Rytminen keinuttelu ja kanniskelu kohtauksen aikana voi auttaa.
- Koliikkiin kannattaa pyytää apua neuvolasta tai lääkäriltä, ennen kuin voimat loppuvat, Verkasalo korostaa.
Voimakas oksentelu selvitettävä
Pulauttelu on normaalia, ja sitä voi estää röyhtäyttämällä, hölskyttelyn välttämisellä sekä nukuttamalla vauvaa oikealla kyljellä. Oksentelu, jossa mahansisältö saattaa lentää voimalla ja kaaressa, on oire, jolle tulee löytyä syy nopeasti.
Useimmiten syynä on tarttuva mahatauti. Jos tautia ei ole liikkeellä, oksentelun syy pitää selvittää. Joskus oksentelu voi johtua lehmänmaitoallergiasta.
- Asia selviää allergiatutkimuksilla. Yleensä maitoallergia menee ohi kahden, kolmen vuoden ikään mennessä.
Ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa myös ripulia. Maidon lisäksi tavallisia allergian aiheuttajia ovat esimerkiksi muna, kala, riisi, soija, kana ja vehnä. Useimmiten ruoka-allergiaan liittyy myös ihottumaa.
- Rintaruokitulla vauvalla ulosteet ovat useimmiten löysemmät kuin äidinmaidonvastikkeilla ruokitun lapsen. Vesimäiset ulosteet ovat rintaruokitulla kuitenkin poikkeus, ja tilanne tulee tutkia tarkemmin, Verkasalo kehottaa.
Yleisin ripulin aiheuttaja on rotavirus. Rotavirustauti on vetisen ripulin, oksentelun ja kuumeen yhdistelmä, joka voi johtaa nopeasti kuivumiseen ja vaatii hoitoa. Oireet kestävät yleensä viisi vuorokautta.
Neuvoloista saa nykyään maksutta rokotteen, joka suojaa tehokkaasti rotavirustartunnalta.
- Myös keliakia voi olla ripulin aiheuttaja, joskin se on pikkulapsilla harvinainen. Asia on syytä selvittää, jos yli 2-3 viikkoa kestävä ripuli on alkanut sen jälkeen, kun vauvan ruokavalioon on tullut vehnää, ohraa tai ruista.
Ummetusta voi hoitaa ruokavaliolla
Ummetus puolestaan johtuu harvoin mistään yksittäisestä syystä. Sitä voi ehkäistä riittävän kuitupitoisella ruoalla sekä huolehtimalla nesteen saannista. Vesi ja laimea mehu sopivat juomiksi. Osa maitotuotteista olisi hyvä olla hapatettuja, kuten viiliä tai jogurttia.
- Jos ruokavalio ei riitä, laktuloosia sisältävä lääke yleensä auttaa. Akuutissa tilanteessa voidaan tarvita peräruiske. Ulostetta pehmentäviä lääkkeitä on syytä käyttää riittävän pitkään, jotta suoli oppii säännölliseksi, Verkasalo vinkkaa.
Lue lisää:
Kuva: Seppo Saarentola
Teksti: Ilpo Salonen
Viisi kysymystä uhmasta
Kuka teillä määrää?