Pilttipiiri

Lääkäri jännittää

Asiasanat: Terveys , Lääkäri

Minna ja Antti Paajasen puolitoistavuotias Samuli-poika on saanut kokemusta lääkärikäynneistä jo vajaat kymmenen kertaa. Tilanne on aina hiukan pelottanut. Äidin tai isän turvallinen läsnäolo on kuitenkin auttanut toipumaan nopeasti koettelemuksesta.

- Kyllähän pieni lapsi helposti vierastaa oudossa paikassa ja vieraan ihmisen kanssa. Ikävin tilanne oli allergiatesti, kun Samulin käsivarsia pisteltiin. Se oli rankka paikka sekä pojalle että äidille, Minna Paajanen kertoo.

Testien jälkeen Minna ja Samuli jäivät odottelemaan tuloksia. Ne tulivat noin varttitunnissa, mutta sekin tuntui ikuisuudelta. Testeistä ilmeni, että Samuli on allerginen lehmänmaidolle, porkkanalle ja vehnäjauholle. Ruokavalioon tehtyjen muutosten jälkeen vatsa- ja iho-oireet ovatkin pysyneet poissa.

Sydäntäkin tutkittiin

Alkuun vanhemmille aiheutti huolta Samulin sydämen kammioiden välissä havaittu pieni reikä. Sen tutkiminen ultraäänellä ja röntgenillä oli aikaavievää, mikä väsytti sekä poikaa että vanhempia. Reikä kuitenkin kasvoi itsestään umpeen, ja nyt sydämen toimintaa seurataan lähinnä rutiinitarkastusten yhteydessä.

Suurin osa Samulin lääkärikäynneistä on ollut tavallisia neuvola- ja muita seurantakäyntejä, eikä niihin ole vierastamisen lisäksi sisältynyt kummempaa dramatiikkaa. Minnan mukaan pojalle ei näytä syntyneen lääkäripelkoa, vaikka itse vastaanotolla onkin usein ollut itkun paikka.

- Pistosten jälkeenkin hän rauhoittui melko pian. En ole huomannut, että lääkäriin lähtö ja vastaanotolle tulo sinänsä pelottaisi häntä. Lähinnä kyseessä näyttää olevan lääkärin ja vähän jännittävän paikan vierastaminen.

Lääkäreistä hyvät kokemukset

Minnan mielestä lääkärit ovat tuntuneet osaavan hyvin asiansa sekä neuvolassa että yksityisellä lääkäriasemalla, jossa hän on viime kerrat käynyt Samulin kanssa.

- Hyvä lääkäri osaa ensinnäkin suhtautua lapseen eri tavalla kuin aikuiseen. Hän osaa rauhoittaa lasta ja suunnata leikin avulla tämän mielenkiintoa pois itse tutkimuksista. Nyt olemme pyrkineet siihen, että asioimme joka kerta saman lääkärin luona, niin vierastaminen varmaan vähenee.

Lapsi ”lukee” aikuisen käytöstä

Myös vanhemman tapa käyttäytyä ja reagoida lääkärissä heijastuu Minnan mukaan suoraan lapseen.

- Vanhempien mielentila välittyy puhetavasta ja varmaan ruumiinkielestäkin. Tunnelmaa voi keventää ihan tavallisilla asioilla: olen esimerkiksi lauleskellut ja ottanut mukaan jonkun tutun lelun. On myös hyvä lähteä ajoissa vastaanotolle, niin tunnelma ei kiristy kiireen takia. Ja tietysti lapsen on parempi olla syönyt kuin nälkäinen, ja päiväunet kannattaa nukkua ennen lähtöä, Minna vinkkaa.

Teksti: Ilpo Salonen