Pilttipiiri

Kuulo kypsyy vähitellen

Asiasanat: Kehitys , Kasvu , Terveys

”Älä korva pieni kuule mitä vain!” Näin kehotetaan vanhassa lastenlaulussa. Tietty totuus tuohon säkeeseen piiloutuukin: vaikka ihmisellä on jo syntyessään täysin kehittynyt korva, kuulo kuten muutkin aistit vaatii aikaa kypsyäkseen.

Vauvan kuulo testataan jo synnytyssairaalasta lähdettäessä. Testi ei kuitenkaan ole ehdottoman luotettava, vaan kuulo voi olla kunnossa, vaikka testissä haettava suojarefleksi ei toimisi. Aistin toimivuutta voi seurata myöhemmin kotona ja neuvolassa ja ottaa yhteyttä lääkäriin, mikäli epäilee, ettei kaikki ole kohdallaan.

Kuulovammaa voi epäillä, jos vauva ei lainkaan reagoi minkäänlaisiin ääniin. Suomalaislapsista vain promille eli yksi tuhannesta syntyy vaikeasti kuulovammaisena. Lievien synnynnäisten kuulovammojen määrä on huomattavasti suurempi.

Vielä puolivuotias erottaa parhaiten kovat äänet eikä reagoi hiljaisempiin. Vuoden ikään mennessä kuulon erottelukyky on jo huimasti parantunut.

Raskauden alussa riskejä

Korvalehden mallissa nähdään yleensä isän tai äidin suvun piirteitä. Lapsi voi periä myös korvan rakenteen - niin hyvässä kuin pahassa. Kuulovammaisuuskin on usein perinnöllinen.

Kolme ensimmäistä raskauskuukautta ovat erityisen tärkeät kuulon kehittymiselle. Runsas alkoholinkäyttö tai tietyt lääkkeet, kuten muutamat voimakkaat antibiootit, voivat tuona aikana olla kriittisen haitallisia. Aiemmin äidin raskausaikana sairastama vihurirokko oli merkittävä riskitekijä, mutta rokotuksilla tästä ongelmasta on päästy lähes kokonaan.

Vauvan korva eroaa aikuisen korvasta rakenteeltaan eniten siten, että vauvan korvatorvi, joka johtaa nenänielusta välikorvaonteloon, on lyhyt. Pöpöillä ei ole siis pitkä matka välikorvaan mellastamaan, joten korvatulehdus vaanii vauvaa helpommin kuin täysikasvuista.

Myös korvakäytävä on kuitenkin yleensä ahdas, mikä vaikeuttaa korvatulehduksen toteamista. Useimmiten voi odottaa aamuun, vaikka vauvan korvavaiva alkaisi yöllä, kuten usein käy.

Korvatulehdusta voidaan epäillä liian helposti, mutta se voi jäädä myös huomaamatta. Oireet saattavat laantua, vaikka tulehdus pitkittyisi. Niinpä korviaan aristeleva tai harova vauva kannattaa viedä herkästi lääkärintarkastukseen, jotta vältyttäisiin ikäviltä jälkitaudeilta. Hoitamaton korvatulehdus voi aiheuttaa liimakorvan, joka puolestaan saattaa heikentää kuuloa.

Riittävän pitkä rintaruokinta, tupakoimattomuus ja kotihoito pitävät usein tehokkaasti korvatulehduksia loitolla, vaikka eivät anna täyttä suojaa niitä vastaan. Eniten korvatulehduksia on puolivuotiaasta kaksivuotiaaksi saakka.

Tärykalvon putkitus tuo avun monelle korvatulehduskierteiselle, mutta putkia ei asenneta alle puolivuotiaille. Poikkeuksena ovat kitalakihalkiolapset. Putkitus tehdään alle vuoden ikäisille paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa ja sitä vanhemmille nukutuksessa.

Yhteiset desibelirajat

Moni vanhempi aprikoi, voiko lapsen kanssa lähteä rock-konserttiin tai Pori Jazziin. Vauvan korvat kestävät kuitenkin sen, minkä aikuisenkin.

Riskirajana on 85 desibeliä kahdeksan tunnin vuorokausiannoksina. Tärkeää on muistaa, että jo kolmen desibelin lisäys puolittaa vuorokautisen sietoajan: turhalta, pitkältä ja kovalta äänialtistukselta kannattaa siis suojata lapsikin. Raskausaikana voi lohduttautua ajatuksella, että kohtu ja vatsanpeitteet antavat sikiölle 40 desibelin suojakerroksen.

Vaarallisimpia ovat kovat, äkilliset pamaukset. Jotkin nallipyssytkin voivat päästää yllättävän nasakan laukauksen, joten isoveljet ja -siskot kannattaa opettaa leikkimään hurjimmat leikkinsä loitolla vauvasta. Ellei muuta, äkkipamaus säikäyttää perheen pienimmän.

Lentomatkoilla näkee pieniäkin vauvoja. Nousut ja laskut voivat olla puolivuotiaalle rankka kokemus etenkin nykyisin, kun yhä useampi ei käytä tuttia tai tuttipulloa. Nousu- ja laskupaine voi tukkeuttaa korvakäytävän, ja ääritapauksissa tärykalvo voi puhjeta; onneksi tällaiset tapaukset ovat tuiki harvinaisia.

Terveiden vauvaikäisten lentomatkustamista ei kuitenkaan tarvitse rajoittaa. Korvaleikkauspotilaille - myös aikuisille - Suomessa suositellaan kuukauden mittaista lentokieltoa.

Kuuloaistin ja korvan suojaamisessa terve järki yleensä kertoo, mikä on hyväksi. Vaikka vauvaa ei tarvitse ylenpalttisesti suojata ympäristön ääniltä, kova melu ei ole kenellekään hyväksi.

  • Asiantuntijana erikoislääkäri Juha Salo, Korva-, nenä- ja kurkkutautien Yksikkö, Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä.

Teksti: Piltti