Pilttipiiri

Kuka teillä määrää?

Asiasanat: vanhemmuus , riiteleminen , uhmaikä

JäähyaitioÄidin ja isän tehtävä on olla perheessä johtajia ja turvallisia auktoriteetteja, jotka osaavat toimia silloinkin, kun tilanne on totaalisen solmussa ja kiukun kipinät sinkoilevat. Johtajuus on otettava, halusivatpa aikuiset sitä tai eivät.

Auktoriteetti pitää ansaita. Sitä ei anneta kenellekään ilmaiseksi. Äidillä ja isällä tulee olla perheessä vaikutusvaltaa, jonka yli lapset eivät kävele.

Auktoriteetti ei ole kirosana tai autoritäärinen hirmuhallitsija, vaan onnistunut pomo, jota on helppo kunnioittaa ja arvostaa.

Huutava hermoraunio tai aina vain uhkauksia heittelevä aikuinen kadottaa asemansa varsin nopeasti. Uhkailulla, kiristyksellä ja syyttelyllä ei pitkälle päästä.

Lapsi tarvitsee auktoriteetin

- Isosiskolle riittää yksi kehotus ja hän tottelee, mutta pikkuneiti pippuri ei kuuntele ensimmäisiä komentoja ollenkaan. Kiellot eivät mene kai perille ollenkaan. Raivostuttavaa, kun hänen kuulonsa ei taltioi sanaa EI tai hän ei ainakaan halua kuulla. Olenkohan menettänyt auktoriteettini lopullisesti, kun huudan joka päivä? (Kahden lapsen äiti.)

Vaikka lapsi saattaa joskus vaikuttaa siltä, että hän haluaisi olla perheen pomo, se ei pidä paikkaansa. Vain aikuinen voi olla perheessä auktoriteetti - tietojensa, asemansa ja persoonansa takia kunnioitettu, arvostettu ja käskyvaltainen henkilö, jota uskotaan.

Lapsi tarvitsee auktoriteetin, sillä pomon saappaissa yhdenkään pienen ihmisen ei ole hyvä elää. Rooli luo lapselle liikaa paineita, jotka ovat pienille hartioille liian suuria kantaa.

Jokainen lapsi haluaa rajoja ja tietoa siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, vaikkei siltä lapsiperheissä todellakaan aina näytä saati kuulosta.

Äidinmaidossa ei siirry tieto oikeasta ja väärästä. Ne on lapselle kerrottava ja jaksettava toistaa samoja asioita jopa satoja kertoja. Vasta silloin on toistanut riittävästi, kun aikuiselta alkaa tulla savua korvista.

Asuuko kotonanne varjojohtaja?

Moni äiti ja isä haluaa edetä urallaan ja toimia esimies- tai johtotehtävissä. Johtajuus ei ole kuitenkaan kenellekään helppoa, sillä siitä ei juuri kukaan saa kiitosta.

Kotona tämä pesti on vielä paljon haastavampaa kuin suuressa kansainvälisessä yrityksessä, vaikka kyseessä on niinkin pieni yksikkö kuin perhe.

Lapset ovat haastavia alaisia, joiden kanssa joutuu käyttämään kaiken osaamisensa ja silti kokee olevansa korkeintaan kelvollinen.

Maailman vaativimmilta alaisilta äiti ja isä saavat niin välitöntä palautetta, ettei kukaan esimies saa vastaavaa omilta aikuisilta alaisiltaan.

Hyvän vanhemman on siis ennen kaikkea siedettävä myös pettymyksiä ja riittämättömyyden tunteita.

Elleivät johtajat hoida työpaikalla hommiaan, varjojohtaja nousee riveistä varsin nopeasti. Perheessäkin tapahtuu sama ilmiö muutamassa päivässä.

On kuitenkin lastakin kohtaan väärin jättää aikuisten pesti lapsen vastuulle. Jokaisen äidin ja isän on uskallettava olla auktoriteetti, joka tekee välillä myös lasten mielestä ikäviä päätöksiä.

Kapina on kestettävä

Lapset tarvitsevat rajoja, jotta kaikki perheenjäsenet, äidit, isät ja lapset voivat hyvin. Asioista pitää toki keskustella, ja joistakin asioista lapset voivat itsekin päättää vanhempien sallimissa rajoissa, mutta viimeinen päätösvalta on aina aikuisella.

Aina ei uskoisi, mutta lapset myös jopa janoavat rajoja. Siksi ei tulekaan hermostua ja tulla epävarmaksi auktoriteetiksi, vaikka omiin korviin kantautuu välillä myös kovaäänistä itkua, raivoa ja vastarintaa. Sekin hyvän auktoriteetin on kestettävä.

Olisi outoa ja jopa epänormaalia, jos lapset eivät koskaan kapinoisi rajoja vastaan. Silloin he olisivat ehkä niin alistettuja, etteivät edes uskaltaisi kyseenalaistaa rajojaan.

On siis tärkeää, että vanhemmat asettavat rajat ja myös valvovat niiden noudattamista. Itkulla ja kiukulla ei saa tahtoaan yhtään paremmin läpi. Mahdollisuudet vain heikkenevät.

Pitää vain yrittää jaksaa, vaikka välillä perheen aikuisia pyöritetään kuin pesukoneessa. Märkää rättiä tulee kasvoille päivittäin.

Hyvä auktoriteetti kuitenkin tajuaa, että tärkeintä on yrittää parhaansa. Ei tarvitse olla täydellinen. Kukaan aikuinen kun ei siihen kykene.

Kun auktoriteettiasiat ovat perheessä kunnossa, aikuinen on hyvä esimerkki lapsilleen, EI on EI eikä EHKÄ ja jokaisen perheenjäsenen fyysinen koskemattomuus on itsestäänselvyys. Tällöin aikuinen on aina aikuinen ja lapsi lapsi. Molemmilla on hyvällä tavalla oikeus omaan rooliinsa.

Rutiinit tuovat turvaa

- Töissä olen jämäkkä, menestyvä ja arvostettu esimies yli sadalle ihmiselle ympäri maailmaa. Kotona koen toivottomuutta ja epäonnistumista joka päivä. Riittämättömyys on kai jokaisen isän osa. On kovin vaikeaa tasapainotella oikeudenmukaisten rajojen kanssa, kun illalla on jo väsynyt. Olisi niin paljon helpompaa ostaa kauppareissulla aina karkkia, vaikka tiedän, että teen oikein, kun en osta. Eivät poikanikaan varmasti pidä itse isänä lapsilleen joka päivä karkkipäivää.” (Kahden lapsen isä.)

Työmaailmastakaan ei tulisi mitään, jos kaikki tekisivät oman mielensä mukaan ja tanssisivat vapaasti omaa tanssiaan. Sääntöjä on toteltava töissä ja kotona, jotta homma toimii.

Kotona siihen tarvitaan jämäkkiä aikuisia, jotka luovat rutiineilla turvaa ja jaksavat väsymykseen asti kerrata asioita.

Jokainen lapsi kokeilee rajojaan. Se on luonnollista. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että äidin asettama EI on myös isän EI, sillä muuten lapsi oppii nopeasti pelaamaan lepsumman vanhemman kanssa.

Fiksu auktoriteetti tajuaa, etteivät rajat ja EI ole kehumisen ja kannustuksen vastakohtia. Molempia tarvitaan. Kehumalla kasvaa itsetuntoisia ihmisiä.

Fiksu auktoriteetti osaa myös arvostaa arkea, toistuvia ruoka-aikoja, iltapaloja, iltapesuja, iltasatuja ja iltapusuja iltahaleineen. Sitä ihanaa arkea, josta lapset jos ketkä nauttivat.

Tutut asiat tutussa järjestyksessä luovat lapsen elämään toivottua ennakoitavuutta ja vahvistavat äidin ja isän positiivista auktoriteettia.

 

Näin vahvistat auktoriteettiasi:

  • Aseta rajat ja vahdi niiden noudattamista. Lapsen tulee olla tietoinen, mitä häneltä odotetaan.
  • Keskustele lapsesi kanssa. Ruokapöytä on hyvä paikka jakaa kaikkien perheenjäsenten kuulumisia.
  • Kuuntele ja ole läsnä. Tiedä, mitä lapsellesi kuuluu. Näin sinuakin arvostetaan helpommin.
  • Pysy rauhallisena ja aikuisena tiukoissakin tilanteissa. Provosoituminen ei kannata.
  • Opasta lasta hyvään käytökseen ja anna palautetta sekä hyvästä että korjattavasta käytöksestä.
  • Uskalla olla aikuinen isolla A:lla. Ota vastaan myös kritiikki. Pomon roolin ei kuulu olla helppo.
  • Luo oman perheenne säännöt, joiden noudattamista aikuiset vahtivat.
  • Kannusta ja kehu. Sillä kasvatat lapsen itseluottamusta.

 

Lue lisää:

Teksti: Essi Juvakka