Pilttipiiri

Körötellen ketteräksi

Asiasanat: leikit , köröttely , lorut

köröttelyFyysiset leikit tukevat monin tavoin lapsen kehitystä. Unohtaa ei pidä muitakaan etuja: liikuntaleikit auttavat lasta hallitsemaan stressiä ja kiukkua.

Hyppiminen on hyväksi tasapainon kehittymiselle, kiipeily vahvistaa ja lisää koordinaatiota.

Perusmotoriset taidot, kuten juokseminen ja heittäminen, kehittyvät ensin. Pian sen jälkeen parantuvat myös hienomotoriset taidot.

- Jo ihan ensimmäiset leikit, hyppyyttelyä ja keinumista sisältävät köröttelylorut ja -leikit ovat kullanarvoisia, sanoo lastentarhanopettaja ja sanataidekouluttaja Maami Heikkinen.

Sen lisäksi että kaikkinainen lapsen keinutus, hypitys, sormien ja varpaiden laskeminen, taputtelu ja silittely tukevat fyysistä kehitystä, ne ovat tärkeitä myös pienokaisen tunne-elämän ja kielen kehityksen kannalta.

Myös köröttely- ja sylileikkien rytmillä on oma merkityksensä.

- Vanhemman kanssa leikkiessään lapsi oppii selkeän rytmikkään puheen ja uusia sanoja. Kaikki runo- ja loruleikit tukevat puheen kehitystä ja myöhemmin myös muuta kielellistä ilmaisua ja lukemaan oppimista, Heikkinen toteaa.

Lorutteluperinteet kunniaan

Hyvä taaperoikäisen köröttelyleikki on Maami Heikkisen mukaan sellainen, jossa on vauhtia ja yllätyksellisyyttä.

Lapsi kannattaa nostaa jossakin kohden korkealle ilmaan ja pudottaa nopeasti polvien välistä kohti lattiaa. Köröttelyssä voi olla myös keinuttelua puolelta toiselle.

Lapsi nauttii kun leikkiä toistetaan. Köröttelyleikissä on siis hyvä olla muutaman säkeen mittainen hokema. Vanhat loruperinteet ovat vaalimisen arvoisia.

Hyvä laulu- tai runoleikki auttaa lasta myös hahmottamaan omaa kehoaan. Sormien ja varpaiden kautta voi edetä koko kehon nimeämisleikkeihin.

Lapsen kasvaessa, monipuolistuvat myös leikit ja laulut. Mukaan voi liittää vaikka polvikeinuja, rapukävelyä, ilmapyöriä ja keinuvaa salsaa!

- Tärkeintä kaikissa köröttelyissä ja muissa liikuntaleikeissä on läheisyys ja yhdessäolo, Heikkinen tähdentää.

 

Kuulle ystäväksi

Loikkaa loikkaa mäelle,
heiluta kylän väelle. (Hyppyytä lasta polvillasi puolelta toiselle)
Hyppää hyppää kannon päälle,
hihkaise hei! Hellesäälle.(kevät,syksy tai talvi) (Hei-sanan kohdalla pudota lapsi nopeasti polviesi välistä ja nosta takaisin syliin.)

Harppaa, harppaa vuorelle, (keinuta lasta puolelta toiselle)
vilkuta varsalle nuorelle.
Kapua, kapua ylemmäksi,
rupea kuulle ystäväksi! (nosta lapsi korkealle ilmaan kuun ystäväksi)

(Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas)


Kansanperinnettä

Näin ne pienet tytöt ratsastaa (hyppyytä lasta hyvin hiljaa polvien päällä)
Näin ne pienet pojat ratsastaa (vauhti nopeampi)
Näin ne hienot naiset ratsastaa (hitaasti keinutellen polvien päällä)
Näin ne hurjat miehet ratsastaa (hurjan nopea vauhti tai lennättämine ilmaan)


Kirjavinkkejä

  • Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas. Rakastamisrunoja vauvalle. Tammi, 2005 (+CD)
  • Eppu Nuotio: Ripinä ja Rapina -runokirjat. Tammi, 2009 (+CD)
  • Hannele Huovi: Vauvan vaaka. Leikkiloruja ja runoja vauvoille. Tammi, 1995 (+CD)

 

Lue lisää:

Kuva: iStockphoto

Teksti: Anita Järvisalo