Pilttipiiri

Ihon oireilu kuriin

Asiasanat: iho-oireet , karsta , atopia , maitorupi , allergia

Ihon oireilu kuriinPienten lasten iho-oireet ovat yleisiä ja menevät usein itsestään ohi. Välillä kuitenkin tarvitaan avuksi jämerämpiä keinoja.

Erilainen ihon oireilu on vauvoilla ja pienillä lapsilla tavallista muutaman kuukauden iän jälkeen. Iho-oireet voidaan jakaa atooppiseen ihottumaan eli maitorupeen ja ruoka-aineallergioihin.

Atooppista ihottumaa esiintyy pienillä lapsilla melko usein. Oireet alkavat yleensä alle vuoden iässä ja häviävät useimmiten iän myötä itsestään. Taudille on tyypillistä kuiva, hilseilevä ja punoittava iho.

Atooppiseen ihoon on perinnöllinen taipumus. Noin puolet kaikista atoopikkolapsista on yliherkkiä jollekin aineelle. Sitrushedelmät, saippua, pöly ja monet ruoka-aineet, kuten maito, kananmuna tai kala, ovat tyypillisiä oireiden aiheuttajia.

Nykyisin ei kuitenkaan enää suosita tiukkoja välttämisdiettejä atooppisten vanhempien lapsille.

- Sillä, että välttää jotakin ruoka-ainetta, ei ole osoitettu olevan ennaltaehkäisevää merkitystä allergioiden synnyssä, ihotautien ja -allergologian erikoislääkäri Liisa Väkevä sanoo.

Mikä neuvoksi?

Iho-oireita pyritään hoitamaan ensin kotikonstein. On tärkeää huolehtia lapsen kunnollisesta pesusta, hellävaraisesta kuivauksesta ja perusvoiteen käytöstä. Yleensä kaksi perusvoidekertaa päivässä riittää.

Vaatetuksessa vältetään ihoa vasten olevia ärsyttäviä kuituja, kuten villaa ja karheita tekstiilejä, sekä liian hiostavaa tai lämmintä pukeutumista. Kannattaa myös muistaa, että pesupulverijäämät ja huuhteluaine vaatteissa ärsyttävät herkkää ihoa.

Jos iho-oireet eivät häviä, niitä hoidetaan miedoilla 1-2,5 prosenttisilla hydrokortisonivoiteilla kuurina yleensä viikon tai kahden ajan. Ellei tästäkään ole apua, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Silloin kun ihon oireilun syyksi epäillään ruoka-aineallergiaa, lääkärissä tehdään allergiatestit. Tavallisempia allergian aiheuttajia pienillä lapsilla ovat maito, muna ja kotimaiset viljat.

Epäilty ruoka-aine poistetaan kahden viikon ajaksi ruokavaliosta ja seurataan oireita. Jos äiti imettää, täytyy myös hänen välttää kyseistä ruoka-ainetta.

- Omin päin ei kuitenkaan koskaan saa alkaa karsia pikkulapsen ruokavaliota, vaan aina on keskusteltava lääkärin kanssa, Väkevä muistuttaa.

Malttia mukaan

Yleisesti ottaen Liisa Väkevä peräänkuuluttaa vanhemmilta malttia.

- Muutaman karhean ihottumalaikun takia ei allergioita tarvitse tutkia, jos lapsi muuten kasvaa ja kehittyy normaalisti.

Perinteisten iho-oireiden rinnalla on hyvä mainita myös hiuspohjan karsta, joka on vauvaikäisillä hyvinkin tavallista. Karsta liittyy lisääntyneeseen talin eritykseen.

Kun hiuspohjaan hieroo tavallista ruokaöljyä tai perusvoidetta ennen hiuspohjan pesua, karsta pehmenee ja irtoaa kevyesti harjaamalla. Tarvittaessa voi myös käyttää mietoa kortisonivoidetta.

 

Lue lisää:

Teksti: Stiina Honkamaa