Pilttipiiri

Hellyyden ehdoilla

Asiasanat: vanhemmuus , kiintymyssuhde , vuorovaikutus , hellyys , rakkaus

Lasta ei voi helliä liikaa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän kokee pettymyksiä - kaikessa. Tällöin hellittely on ensiarvoisen tärkeää.

Vauvojen vanhemmilla ei saisi olla syyllisyyden tuntoja siitä, että he hellittelisivät lastansa liikaa. Lasta ei voi rakastaa liikaa, eikä häntä myöskään voi helliä piloille.

Vanhempi voi tosin erehtyä luulemaan rakkaudeksi jotakin, joka palvelee enemmän hänen omia tarpeitaan kuin lapsen tarpeita.

Vanhemmat joutuvatkin miettimään rakkauttaan lapseensa vanhemman roolissa samalla lailla kuin parisuhteessa kumppaniinsa puolison roolissa.

Kun lapsi kasvaa, vanhempi joutuu muuttamaan käsityksiään vanhemman rakkauteen yhdistämästään hoivasta.

Herkkyyttä tulkita lasta

Vanhemman on hyvä pohtia, minkälaista hänen rakkautensa on. Kehityspsykologisessa tutkimuksessa puhutaan usein vanhemman sensitiivisyydestä lastansa kohtaan.

Vanhemman sensitiivisyys on ikään kuin rakkauden konkretisoitumista katsottuna vauvan näkökulmasta eli herkkyyttä sille, miten vauva kokee vanhempansa antaman rakkauden.

Tiedetään, että vanhemman herkkyys vauvalle ennustaa lapsen suotuisaa kehitystä sekä emotionaalisesti että kognitiivisesti.

Käytännössä vanhemman sensitiivisyydellä tarkoitetaan lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen laatua ja määrää: esimerkiksi, kuinka saatavilla vanhempi on, miten herkästi vanhempi huomaa vauvan antamat vuorovaikutussignaalit, miten vanhempi tulkitsee ne ja miten vanhempi vastaa vauvalle. Onko vanhemman reagoiminen vauvan näkökulmasta turvallista ja ennustettavaa?

Leikki-ikäisen lapsen kohdalla voidaan myös kysyä, kuinka hyvin vanhempi osaa luovia päivittäisissä ristiriidoissa.

Lapsen hellyyden kaipuuseen tulisi aina vastata. Jokaisessa perheessä vallitsee oma perhekulttuuri, joka opettaa lapselle erilaisia tapoja viestittää hellyyden kaipuutaan.

Lapsi osaa myös viestittää, milloin hän haluaa ottaa etäisyyttä ja kasvaa taas vähän itsenäisemmäksi. Vanhempi ei saisi olla tunkeileva.

Joillekin vanhemmille läheisyyden osoittaminen ja lapsen tarvitsevuuden hyväksyminen on vaikeampaa kuin toisille. Emotionaalinen tarvitsevuus viittaa siihen, että lapsi on todella riippuvainen vanhemmistaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lapsen totaalinen riippuvuus saattaa toisinaan aiheuttaa myös ahdistusta vanhemmassa, halua torjua vauvan.

Lapsen näkökulmasta ei ole hyvä, jos vanhempi on epäjohdonmukainen suhteessa läheisyyteen: toisaalta ottaa lapsen vastaan, mutta toisaalta on usein, ennalta-arvaamattomina hetkinä, torjuva. Lapsi oppii vaistoamaan nämä asiat hyvin pienestä.

Lapselle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde vanhempaan, jos hänen tarpeisiinsa vastataan luotettavasti ja johdonmukaisesti.

Hellittelyä vai lellittelyä?

Nykysuomen sanakirjan mukaan lellikki tarkoittaa mielilasta tai hemmoteltua lasta. Lellittely taas tarkoittaa jonkun pitämistä lellikkinä, hellittelyä tai hemmottelua.

Hellyys ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti lapsen vaatimuksiin suostumista. Kukaan asiantuntija ei voi kertoa vanhemmille, missä hellittelyn ja lellittelyn rajan tulisi mennä. Rajan löytää jokainen vanhempi itse.

Lellimiseksi voisimme ajatella myös toiminnan, jossa vanhempi tekee lapsen puolesta asioita, joita lapsi voisi itsekin tehdä ja vieläpä nauttia niistä. Tekemällä oppiminen kuuluu kuitenkin lapsen kasvamisprosessiin.

Vanhemman tulisi iloita lapsen kanssa uuden oppimisesta ja suhtautua positiivisesti ja uteliaasti lapsen haluun kasvaa ja oppia.

Kieltokin voi olla lempeä

Vanhemman ei tarvitse kieltäessään suuttua tai olla ankara. Lapsen kasvaessa hänen kanssaan kannattaa keskustella kielloista ja säännöistä mahdollisimman paljon. Myöskään periksi antaminen ei ole syntiä.

Lapsi kasvattaa vanhempaansa huomaamaan, mikä on todella tärkeää lapsen mielessä. Se voi olla jokin aivan muu asia kuin mitä vanhempi on ajatellut. Lasta voi kuunnella ja hänen tunnettaan ymmärtää pettymyksen keskelläkin.

Mitä enemmän vanhemmilla on rakkautta ja kykyä nähdä lapsensa yksilölliset tarpeet, sitä vähemmän todennäköisesti tarvitaan kovin autoritäärisiä, tiukkoihin sääntöihin perustuvia kasvatuskeinoja.

• Asiantuntijana tutkija Anu-Katriina Pesonen Helsingin yliopiston psykologian laitokselta.

Kuva: iStockphoto