Pilttipiiri

Aikuinen lohtuna lääkärissä

Asiasanat: pelko , lääkäri

Joillekin lapsille lääkärissäkäynti voi olla jännittävä, jopa pelottava kokemus, toisille taas pikkujuttu. Aikuinen voi omalla käytöksellään vaikuttaa paljonkin siihen, miten kohtaaminen valkotakin kanssa sujuu.

Lääkärireissuun valmistautuminen on syytä aloittaa jo kotona. Levännyt ja kylläinen lapsi on yleensä helppo tutkia.

Jos taas lapsi huutaa, lääkäri kyllä pystyy siitä huolimatta esimerkiksi kuuntelemaan sydänäänet ja hengityksen. Tavallisiin röntgen- tai laboratoriokokeisiin ei taas syömisellä ole vaikutusta. 

Henkinen valmentautuminen visiittiin on yhtä tärkeää kuin riittävä ruoka ja lepo. Lapselle tulee kertoa, mitä lääkärissä tapahtuu ja miksi - tietenkin ikätason mukaisesti.

Ylireippaus ja toisaalta pelottelu ovat huonoja vaihtoehtoja: lempeä, mutta asiallinen selostus tilanteesta auttaa alkuun. Perusviesti on, että lapsi täytyy tutkia, jotta hänet voi hoitaa terveeksi.

Varmuus tarttuu 

Vanhempien pitää olla turvallisia ja mahdollisimmanvarmoja käytöksessään. Varmuus tarttuu lapseen, koska pelottaviakin asioita on helpompi kohdata turvallisesta sylistä. Jos on mahdollista käyttää samaa lääkäriä peräkkäin, lapsi tutustuu vähitellen lääkäriinsä. 

Jos lapsi on pelokas, häntä ei kannata heti rynnätä riisumaan ja tutkimaan vaan jutustella ensin. Lapselle voi myös antaa esimerkiksi stetoskoopin käteen, jolloin hän voi itse todeta, ettei se ole terävä eikä satuta. Jos lapsella on nukke tai nalle, lääkäri voi ”tutkia” ensin sitä. 

Suoniverinäytteiden otossa pistoksen aiheuttama kipu voidaan estää puudutusvoiteella. Erityisen kivuliaat toimenpiteet on tehtävä nukutuksessa, esimerkiksi isojen haavojen ompelu tai murtuneiden luiden asettaminen paikalleen. 

Joku voi miettiä, jääkö lapselle trauma siitä, että läheinen aikuinen ”sallii lääkärin kiusata” lasta. Asia on kuitenkin niin päin, että turvallisen aikuisen läsnäolo helpottaa aina - lasta ei ole jätetty yksin. Monissa tutkimuksissa, kuten korvien tähystyksessä, on tärkeää, että aikuinen pitää lapsesta jämäkän lempeästi kiinni, koska pään heiluessa tähystin voi kolhaista korvaa. 

Lapset ovat syntymästään saakka erilaisia. Jotkut vaativat paljon aikaa tottuakseen uuteen tilanteeseen ja selviytyäkseen siitä, toiset taas eivät ole moksiskaan, vaikka vieras valkotakkinen pistelee ja painelee. Toki myös sairaushistoria ja vanhempien käytös vaikuttavat asiaan.

Mitä tietoja tarvitaan? 

Vanhemmat ovat lapsensa parhaita asiantuntijoita, joten heidän roolinsa vastaanotolla on erittäin tärkeä. Aikuisen on hyvä kertoa nykyoireiden - esimerkiksi kuume, yskä, kiukkuisuus, syömättömyys - lisäksi mahdolliset krooniset taudit, kuten astma tai allergiat. Jopa raskaus- tai synnytyskomplikaatioilla saattaa olla merkitystä, jos lapsi on imeväisikäinen. 

Suurin osa alle kolmevuotiaista tulee vastaanotolle tulehdustaudin takia: on kuumetta, ehkä yskää, nuhaa, kärttyisyyttä, oksentelua, mahdollisesti ripulia. Keuhkojen ja sydämen kuuntelu, korvien ja suu-nielun tarkastus sekä yleinen vireystila antavat osviittaa diagnoosiin, samoin ihon tarkastelu ja vatsan painelu. 

Lääkäri pystyy yleensä päättelemään lapsen sairaushistoriasta ja tilasta, mistä on kyse ja millaista hoitoa tarvitaan. Joskus kuitenkin myös laboratoriotutkimukset ja röntgenkuvat ovat tarpeen.

Milloin lääkäriin? 

Siihen milloin lääkäriin kannattaa lähteä vaikuttavat muun muassa lapsen ikä ja yleistila. Jos suhteellisen hyväkuntoisen lapsen oireet eivät helpotu kuumelääkkeellä ja levolla, kolmen päivän kuluttua kannattaa olla ainakin yhteydessä sairaanhoitajaan tai lääkäriin.

Jos lapsen tila huononee tai kuumelääke ei tehoa ollenkaan, ei tilannetta kannata katsella muutamaa tuntia kauempaa. Aivan pienen vauvan kovaan kuumeeseen on syytä reagoida heti.

• Asiantuntija Anna Kotiranta-Ainamo, Lastentautien erikoislääkäri, HUS Lasten ja nuorten sairaala ja Espoon Lastenlääkäriasema ELLA.

Kuva: iStockphoto

Teksti: Ilpo Salonen