Asiasana: rasvat
Ahdin antimia
Kala sisältää paljon terveydelle hyödyllisiä ravintoaineita. Sitä onkin hyvä oppia syömään jo pienenä. Kala maistuu yleensä lapsillekin, kunhan siihen totutellaan vähitellen.
Oikeanlaista rasvaa pienestä pitäen
Vuoden ikäisen lapsen energiankulutus painokiloa kohden on lähes kolme kertaa suurempi kuin aikuisella - ja vatsalaukku paljon pienempi. Energiapitoinen rasva onkin välttämätön osa pienen lapsen ravintoa.
Juuso Ruohonen, 12 v, on mukana STRIP-projektissa
Vähärasvainen ja -suolainen ruokavalio ei välttämättä tarkoita orjallista terveysintoilua. Ruohosten perheen sydänystävälliset ruokailutottumukset kestävät välillä myös pizzalla herkuttelun.
Liikaa suolaa ja rasvaa?
Vähäsuolaiseen ja -rasvaiseen ruokavalioon on hyvä totutella jo lapsena. Näin ennaltaehkäistään myöhemmällä iällä uhkaavia sydän- ja verisuonitauteja.
Pehmeitä rasvoja pikkuiselle
Nautittavien rasvojen laatua parantamalla jo varhaislapsuudessa voidaan ehkäistä aikuisiän sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin.
Suosi kasvirasvoja
Rasvan osuus energian saannista lapsen ruokavaliossa tulisi olla alle kolmanneksen. Rasvaa saadaan näkyvän rasvan lisäksi piilorasvana lihasta, kalasta, juustoista, maitotuotteista ja leipomotuotteista. Eläin- ja maitotuotteissa on kasvirasvoja enemmän tyydyttynyttä rasvaa.