Pilttipiiri

Asiasana: Vanhemmuus

Odotukset solmussa

pehmolelutPienten lasten vanhemmat saattavat kohdata vanhemmuuden alkuaikoina vastoinkäymisiä, ja tilanne voi päättyä eroon. Parisuhteen säilyminen on kuitenkin mahdollista, kun asioista jaksetaan keskustella.

Lue lisää

Isille perhe ykkösasia

Isä ja vauvaSuomalaisia isiä sosiaalisen verkoston muuttuminen ei juurikaan vaivaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston tutkijan Johanna Mykkäsen väitöstutkimuksesta, jota varten hän haastatteli esikoisensa saaneita isiä eri puolilta Suomea.

Lue lisää

Perheissä vallalla monenlaista valtaa

AuktoriteettiKasvatustieteen tohtori Eevastiina Gjerstad Helsingin yliopistosta on tutkinut väitöskirjaansa varten vallankäyttöä perheissä. Tutkimuksessa on selvinnyt, että valtaa käytetään perheissä monin eri tavoin.

Lue lisää

Kuka teillä määrää?

JäähyaitioÄidin ja isän tehtävä on olla perheessä johtajia ja turvallisia auktoriteetteja, jotka osaavat toimia silloinkin, kun tilanne on totaalisen solmussa ja kiukun kipinät sinkoilevat. Johtajuus on otettava, halusivatpa aikuiset sitä tai eivät.

Lue lisää

Miten saada lapsi kuuntelemaan ohjeita?

Lapsi ja äiti juttelevatMonelle vanhemmalle on tuttua tilanne, jossa lapsi vain juoksee eteenpäin, eikä reagoi stop- tai odota-huutoihin.

Lue lisää

Hei, älä taas karkaa!

Karkaava lapsiMiten lasta kannattaisi ohjata ja kasvattaa, jotta tämä pysyisi lähietäisyydellä vanhemmistaan, eikä lähtisi suin päin juoksemaan minne sattuu?

Lue lisää

Arjen pyörteissä

ArkiEi hätää, vaikka koti olisi vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun - arki voi rullata silti. Helsinkiläisessä viisihenkisessä perheessä ainekset toimivaan arkeen löytyvät käden ulottuvilta, kotinurkilta ja ennen kaikkea omasta asenteesta.

Lue lisää

Unikoulu pelasti nääntyneen äidin

Väsynyt äiti ja lapsi- Tunsin hirveää syyllisyyttä Eetun unikouluviikon ajan, jolloin vietin vain päivät hänen kanssaan sairaalassa ja jätin hänet iltaisin sinne opettelemaan nukkumista.

Lue lisää

Surupojasta päivänsäteeksi

surupoikaOnni, 7 kk, taisi säikähtää syntyessään, sillä poika tuli äidin masusta hopulla ulos ja samantien nielu, hengitystiet ja mahalaukku imettiin puhtaiksi.

Lue lisää

Jos aikuiset olisivat lapsia ja lapset aikuisia…

Mitä siitä tulisi ja mitä tapahtuisi samalla uhkaukselle, kiristykselle ja lahjonnalle? Nehän ovat varsin perinteisiä lastenkasvatuskeinoja. Ne elävät edelleen varsin vahvasti, mutta voisiko perheessä ehkä käyttää välillä myös hieman kehittyneempiä keinoja, kuten keskustelua ja perustelemista?

Lue lisää