Asiasana: Lapsi
Milloin lapsi on hyvä viedä lääkäriin?
Perusterve lapsi selviää hyvin kotihoidossa muutaman päivän, jos nuhakuume tai muu infektio pääsee iskemään ja lapsen yleisvointi säilyy hyvänä. Lääkäriin ei tarvitse lähteä oikopäätä, sillä taudin alkuvaiheessa kurkku ja korvat näyttävät usein terveiltä. Jos lääkärissä käydään heti, edessä voi olla toinen lääkärireissu parin päivän päästä, kun uusia oireita alkaa ilmaantua.
Vatsa sekaisin, oksettaa?
Oksentelu on tavallinen oire lapsilla ja erityisesti imeväisiässä oksentelua voi aiheuttaa melkein mikä tauti tahansa. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä voimakkaampana oksenteluoire esiintyy samoin kuin sen seuraukset - kuivuminen ja painonlasku.
Terveellinen välipala estää nälkäkiukun
Pienellä lapsella on pieni maha, jonne ei mahdu suuren suurta ruokamäärää kerrallaan. Nopeasti kasvava keho vaatii kuitenkin energiaa ja oikeita ravintoaineita jatkuvalla syötöllä. Näiden saanti turvataan aterioiden välillä terveellisten välipalojen avulla.
Oton, Onnin ja Ronjan temperamenttierot ryydittävät arkea
Kolmikuinen Ronja hypistelee pientä mustaa lelua, jossa on merirosvomerkki. Enemmän kuin rauhallisen tytön luonnetta, lelu viestittää äidin periaatteita: samanlaisia ei kaikkien tarvitse olla.
Muisti kehittyy taaperolla vikkelästi
Pienen ihmisen mielen sopukoihin tallentuvat niin lämmin syli kuin kaltoinkohtelukin. Ensimmäisten vuosien tapahtumia emme kuitenkaan aikuisina muista.
Rytmiä pienen päivään
Arjen tapahtumien toistuvuus samoihin aikoihin ja samaan tapaan on pienelle lapselle tärkeää. Selkeä rytmi ja ennakoitavuus luovat lapselle turvallisen ilmapiirin kehittyä ja mahdollistavat lepohetkiä vanhemmillekin
Syömispakko vai maistamisvelvollisuus?
Usein ruokapöydässä tulee vastaan tilanne, jolloin lapsi ei halua syödä jotain ruokaa. Silloin täytyy selvittää, mikä on syynä. Ehkä jokin ruoka ei sovi lapselle. Lapsi voi tietää asian ennen lääkäreitä, eikä häntä pidä heti leimata hankalaksi.
Kovat äänet pelottavat
Huddin perheeseen kuuluvat kaksi vuotta ja kolme kuukautta vanha Daniela sekä 11-kuukautinen Minea-kuopus. Isosisko Jessica on jo 12-vuotias.